Janne Pesonen: novelleja

Tämän palstan kautta voit ilmoittaa netissä olevia science fiction-, fantasia- tai kauhutekstejäsi keskustelijoiden arvioitavaksi. Tähän eivät kuulu novellit, jotka ovat ilmestyneet verkkolehdissä.

Valvoja: Moderaattorit

Janne Pesonen: novelleja

ViestiKirjoittaja Piikki » 11.03.2005, 16:31:40

Veriveljet

Tekstin tarina mielestäni hajoaa – mistä tässä oikein pyritään kertomaan? Päähenkilön motiivi ei myöskään auennut minulle. Teksti on aika tunteeton (loppujen lopuksi) se toteaa asioita, mutta päähenkilön kokemukset ovat ulkokohtaisia, hän ei ole kovinkaan tunteella niissä mukana, tai on sitten tietoisesti kylmä. Tekstissä on paljon vihjeitä, jotka jäävät avautumatta. Keitä ”he” ovat? Miksi Willie kuolee - mutta onnkin sitten elossa? Kenelle pitää todistaa, että ”he” ovat vaarallisia? Mitä pääehnkilö, Willie ja Johhnny sitten ova`? Johnny on ”yksi meistä”, mitähän se sitten tarkoittaa?

Toisin sanoen: kaipaan reilua selkeyttämistä. Novellista ei tarvitse tehdä juonellista novellia, mutta alun ja lopetuksen välisen suhteen jämäköittämistä kaipaan. Nyt kokonaisuus soljuu pisteestä A pisteeseen D käymättä vaiheissa C ja B.

Kielen tasolla kiinnittäisin huomiota siihen, miten asiat sanotaan. Kieli on peruskieltä, käytetyt sanat yleistason sanoja: kaipaan kielikuvia, vaihtelevia ilmaisuja. Muutamia esimerkkejä, mitä ajan takaa:

”Minä olin tosin vielä silloin autoni kanssa keskikaupungin aamuruuhkassa
joten se, mikä tapahtui, ei voinut olla minun syytäni. Istuin autossani
kuunnellen radiota ja vaihtaen vaihteita, joten minulla ei ollut
pienintäkään mahdollisuutta auttaa häntä.”

Aamuruuhkan kuvaus on yleistason kuvaus, siinä ei ole yhtään tarkkaa havaintoa (mitä radiosta tulee – millainen ruuhka – miltä päähenkilöstä tuntuu). Jotta teksti muuttuisi elävämmäksi, olisi kokonaisuus käytävä samalla tavalla läpi, yleissanojen tilalle tarkempia aistihavaintoja, kuvauksia, verbejä.


”Ajoin kaupungin laidalle, missä pimeys sulkee syliinsä jo varhain
auringon alkaessa painua mailleen. Pimeyttä pystyi melkein koskettamaan. ”

Pimeyden syli on aika maalailevaa, koskettaminen taas klisee.

” Meidän katseemme kohtasivat ja kuulimme, kuinka aika käveli
pikakävelyä olkapäillämme. ”

Mielestäni kielikuva ei osu maaliinsa: voiko ajan kävelemisen kuulla?

”Minä putosin ja putosin. Tarrauduin kuunsäteen reunalle ja vedin itseni
valon laidalle huutamaan kilpaa hulluuden kanssa. Se vastasi. Avaruus
pakeni ympäriltäni ja kaikkeus supistui pieneksi säröksi totuuden
kiiltävässä helminauhassa. Minä elin. Pienen hetken olin tosiaan vapaa.”

Mennään jonnekin tajunnan syövereihin. Totuus on suurempi kuin kaikkeus?

Ehdottaisin vinkkien johdonmukaistamista ja kokonaisuuden selkeyttämistä. Nyt jäi sellainen olo että höh, mitähän tässä oikein tapahtui, mistä oli kyse, miksi pitäisi samaistua tähän päähenkilöön.
Piikki
 
Viestit: 1167
Liittynyt: 25.09.2004, 17:48:54
Paikkakunta: Ristiina

Paluu Verkossa ilmestyneet novellit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron