Satkuli: Suopursujen tuoksua

Tämän palstan kautta voit ilmoittaa netissä olevia science fiction-, fantasia- tai kauhutekstejäsi keskustelijoiden arvioitavaksi. Tähän eivät kuulu novellit, jotka ovat ilmestyneet verkkolehdissä.

Valvoja: Moderaattorit

Satkuli: Suopursujen tuoksua

ViestiKirjoittaja tuatara » 12.04.2005, 21:57:57

Pidin tästä novellista, tai sadusta. Opettavainenkin se oli useimpien satujen tapaan. Kuvailu oli mielestäni onnistunutta.

Aluksi oli sellainen tunne, että päähenkilö on nuorukainen, ja tunsin itseni pettyneeksi, kun tarina kävikin seuraamaan Suon Tytärtä. Minuun tämän tyyliset alut eivät iske parhaalla mahdollisella tavalla, koska kiinnostun yleensä aina ensimmäisenä esitellystä henkilöstä.

”Minä voin laulaa sinulle, Mesikämmen Kultainen.”, impi sanoi.


Tuo välimerkkien käyttö lainauksissa pani miettimään useammankin kerran. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ihan lähipäivinä, kun näen pistettä ja pilkkua kumpaakin käytettävän. Mutta ei kai suomen kielioppisäännöt oikeasti ole muuttuneet tähän suuntaan? (Minun äidinkielen käsikirjani on vanha, vuodelta 1996.) Muutenkin dialogi tuntuu aavistuksen mahtipontiselta, mutta ehkä se kuuluu satumaiseen tyyliin.

Loppu oli minun makuuni liian surullinen. Minä pidän sokerisen vaaleanpunaisista lopuista. :) Mutta tähän tarinaan tuo kieltämättä sopi.
tuatara
 
Viestit: 36
Liittynyt: 10.03.2005, 12:32:41
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Satkuli: Suopursujen tuoksua

ViestiKirjoittaja Satkuli » 14.04.2005, 14:46:24

tuatara kirjoitti:”Minä voin laulaa sinulle, Mesikämmen Kultainen.”, impi sanoi.


Tuo välimerkkien käyttö lainauksissa pani miettimään useammankin kerran. Tämä ei ole ensimmäinen kerta ihan lähipäivinä, kun näen pistettä ja pilkkua kumpaakin käytettävän. Mutta ei kai suomen kielioppisäännöt oikeasti ole muuttuneet tähän suuntaan? (Minun äidinkielen käsikirjani on vanha, vuodelta 1996.) Muutenkin dialogi tuntuu aavistuksen mahtipontiselta, mutta ehkä se kuuluu satumaiseen tyyliin.


Joo, dialogi on tarkoituksella kirjoitettu hieman tavallisesta poikkeavaksi, luomaan satumaista tyyliä. Mitä tulee puheessa käyttämääni pisteeseen ja pilkkuun, sillä tavalla se muistaakseni minulle koulussa opetettiin, ja tuolla tavalla olen sen ainakin kirjoittanut. Kielioppisääntöjen suunnasta en oikeastaan osaa sanoa. Mutta olen myös itsekin alkanut miettiä, miten keskustelut tulisi merkitä. Kirjallisuudessa kun ei yleensä käytetä molempia, pistettä ja pilkkua. Nykyään käytänkin pääasiassa sellaista tapaa, että jätän pisteen kirjoittamatta jos siltä tuntuu. Eli haluanko painottaa henkilön sanomisia (piste ja pilkku) vai olla painottamatta (ei pistettä). Esim. "Kyllä.", hän sanoi. Tai "Kyllä", hän sanoi. Luultavasti tämä on kuitenkin entistä virheellisempi tapa. Täytyisi yhtenäistää ja valita jompi kumpi. Eli käydä kirjastossa tarkistamassa uudesta opuksesta (oma äidinkielen käsikirjani/oppikirjani taitaa ajoittua 90-luvun loppuun - lukion kirjojani - mutta sen opeista en enää muista).


tuatara kirjoitti:Loppu oli minun makuuni liian surullinen. Minä pidän sokerisen vaaleanpunaisista lopuista. :) Mutta tähän tarinaan tuo kieltämättä sopi.


Itse en pidä ns. Spielberg-efekteistä ;) (=tietyissä kohdissa kammottavan imelää, vähintäänkin loppu hyvin kaikki hyvin), jos se ei varta vasten sovi tarinan kulkuun. Samoin kuin en pidä liiasta väkisin synkistelystäkään, tyyliin turhan monet kotimaiset elokuvat.
Satkuli
 
Viestit: 105
Liittynyt: 16.12.2004, 16:18:57
Paikkakunta: Jyväskylä

ViestiKirjoittaja Symppis » 15.04.2005, 12:12:12

"Nythän on niin, että pilkkua ja pistettä ei saa käyttää noin", sanoi Symppis myhäillen. "Jos repliikkiä seuraa johtolause ('hän sanoi'), pilkku on pakollinen."

Koska olen kielifascisti, tunnen kestämätöntä pakkoa valittaa myös yhdyssanavirheistä. Heleä-ääninen pitää kirjoittaa väliviivalla. Jos ilmauksen alkuosa on genetiivissä, voi koko jutun yleensä kirjoittaa joko yhteen tai erikseen, mutta (vain minun, tietenkin) mielestäni maidonvärinen ja suopursuntuoksuinen näyttää paremmilta yhdyssanoina. Mitään sääntöä en tämmöisistä äkkiä löytänyt, mutta saattaa sellainen jossain olla.

Ja ehdottomasti muuttaisin myös kohtaa: "..miten oli laita hänen vaimonsa suhteen." Suhteen-sanaa ei saisi käyttää (suuresti palvomani) kielitoimiston mukaan ollenkaan, ei varsinkaan kaunokirjallisessa tekstissä.

Koukeroinen dialogi toimii mielestäni hyvin, sanottakoon nyt sekin.
Furry but fierce.
Symppis
 
Viestit: 37
Liittynyt: 25.03.2005, 22:31:08
Paikkakunta: JKL

ViestiKirjoittaja Nemea » 06.05.2006, 21:18:40

Kaunis tarina ja kiva kerrontatyyli; varsin tyylipuhdasta satua. Pidin eritoten tuosta Mesikämmenen hellittelynimistä, ekaa kertaa kuulin otsoa sanottavan omenaiseksi *lol* Samoin nuo hämähäkkien kutomat vaatteet olivat suorastaan ihastuttava keksintö.

Sadun opettavainen loppu tuki tarinaa mukavasti. Joskin olen samaa mieltä tuataran kanssa siitä, että henkilöhahmojen vaihto alussa sekoittaa hieman, sillä minäkin olisin odottanut miehen olevan päähenkilö.

Mutta kokonaisuudessaan varsin oivallinen kansansatu.
Nemea
 
Viestit: 108
Liittynyt: 05.05.2006, 00:22:16
Paikkakunta: Wien

ViestiKirjoittaja Satkuli » 08.05.2006, 19:04:53

Kiitos palautteesta. :)

Sadun opettavainen loppu tuki tarinaa mukavasti. Joskin olen samaa mieltä tuataran kanssa siitä, että henkilöhahmojen vaihto alussa sekoittaa hieman, sillä minäkin olisin odottanut miehen olevan päähenkilö.


Luin satuni taas pitkästä aikaa uudestaan ja olet oikeassa, tuo saattaa hämätä lukijaa jonkin verran. Aikaisemmin en ole kiinnittänyt asiaan juurikaan huomiota, mutta ilmeisesti teksti oli ollut nyt tarpeeksi kauan pimennossa, etten ollut ihan niin sokea kuin ennen... ;)

Pidin eritoten tuosta Mesikämmenen hellittelynimistä, ekaa kertaa kuulin otsoa sanottavan omenaiseksi *lol*


Käväisin tuossa talvella eräässä karhua (ja kansanperinnettä) käsittelevässä pikkunäyttelyssä ja "rakkaalle lapselle" oli tosiaan eri puolilla Suomea annettu monenlaisia nimiä noiden perinteisempien lisäksi. Sellaiset kuin palleroinen, nokinen poika ja möntti jäivät mieleen.
Satkuli
 
Viestit: 105
Liittynyt: 16.12.2004, 16:18:57
Paikkakunta: Jyväskylä

ViestiKirjoittaja ASalminen » 13.11.2006, 18:08:48

Satuja on aina mukava lukea, jotenpa luin tämänkin. Alkoi oikein lupaavasti ja tarrasi mukaansa, mutta loppu ei oikein minulle kolahtanut. Tarkalleen sanoen tästä kohdasta lähtien:

Mutta kävi niin, kun vaimo lähti hänen neuvomaansa suuntaan, astui hän suoraan petolliseen sammallampeen ja hukkui.

Jotenkin äkkinäinen ja melkein humoristinen oli vaimon loppu. Myös pitkä kappale, joka alkaa Suon Tyttären repliikillä: "Voi en, hyvä herra, en ole nähnyt vaimoanne näitä polkuja astuvan." oli jotenkin kankea minulle. Kauheasti tapahtui ja lyhyessä ajassa. Ihmettelin myös, miksi Suon Tytär tajusi taian hinnan eikä omaa ilkeyttään.

Mutta ihan vika lause pelasti paljon. Jokaisessa kunnon sadussa pitää toki tuollainen olla. :) Ja muutenkin kommenteista huolimatta yleisesti ottaen tykkäsin kyllä.
ASalminen
 
Viestit: 141
Liittynyt: 04.10.2004, 19:16:21

ViestiKirjoittaja Satkuli » 15.11.2006, 19:23:46

Kiitos palautteesta!

ASalminen kirjoitti:Ihmettelin myös, miksi Suon Tytär tajusi taian hinnan eikä omaa ilkeyttään.


Tavallaanhan Suon Tytär ei ollut ilkeä, vaan teki niin kuin oli ainakin tehnyt, eli hukutti ihmisiä suohon. Ja hän yritti olla jotain muuta kuin oli, eikä enää sitten lopulta päässyt takaisin sellaiseksi kuin oli alunperin ollut. Se lienee sadun jonkinlainen opetus, että täytyy olla oma itsensä. Muunkinlaisia, ehkä vähemmän mukavia, opetuksia voi myös keksiä: kuten että ei saa unohtaa paikkaansa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. ;)

ASalminen kirjoitti:Mutta ihan vika lause pelasti paljon. Jokaisessa kunnon sadussa pitää toki tuollainen olla. :)


Taisi viimeisenä lauseena joskus lukea myös: ken ei tätä usko, maksakoon monta kolikkoa. Muttei se oikein toiminut... :lol:
Satkuli
 
Viestit: 105
Liittynyt: 16.12.2004, 16:18:57
Paikkakunta: Jyväskylä


Paluu Verkossa ilmestyneet novellit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa