Verikyyneleitä

Tämän palstan kautta voit ilmoittaa netissä olevia science fiction-, fantasia- tai kauhutekstejäsi keskustelijoiden arvioitavaksi. Tähän eivät kuulu novellit, jotka ovat ilmestyneet verkkolehdissä.

Valvoja: Moderaattorit

Verikyyneleitä

ViestiKirjoittaja misse » 12.05.2007, 19:11:24

Verikyyneleitä



Kaikki toivovat aina jossain vaiheessa kuolevansa. Tällöin itketään
ja itketään. Kyyneliä senkun tulee, mutta kukaan ei koskaan ajattele,
että entä jos kyyneleet loppuisivat?
Entä jos kyyneleet pitäisi korvata muilla? Mitä nämä olisivat? Ja
haittaisiko se jotenkin?
Ehkä jopa kuolettavasti?

---------------------------------------------------------------

Kyyneleet peittivät kasvoni ja juuri meikatut kasvot näyttivät nyt
likaisilta. Ripsiväriä oli uudessa paidassa.
– Miksen voisi vain kuolla? Ajattelin. Ajattelen niin aina. Sen ei
pitäisi haitata mitään.
Itkin ja itkin.
Puhelin soi. En ajatellut, että se olisi viimeinen puheluni. En ole
koskaan valmistautunut tuonpuoleiseen. Ja nyt se on myöhäistä.


– Jess. Ihanaa kun vastasit, Ystäväni Reth sanoi, - Minulla on niin
paljon kerrottavaa. Et ikinä uskokaan.. Reth pölötti ja pölötti.
Puhelun loputtua olin vihainen hänelle. Olin yrittänyt kertoa omista
huolistani. Mutta oliko hän kuunnellut? Ei. Ja nyt se olisi myöhäistä.

Puin nopeasti vaatteet päälleni ja kuivasin loput kyyneleet.
– Minä en itke enää koskaan. Vannoin itsekseni. Minä yritin, uskothan?
Ala kerrassa äiti syöksyi kimppuuni ja alkoi kysyä, kumman paidan
pistäisi treffeilleen.
– Ägh! Eikö täällä saa olla hetkeäkään rauhassa? Karjaisin ja näin,
kuinka äidin iloinen ilme muuttui vihaiseksi.
– Enkö koskaan saa olla iloinen? Onnellinen, Jess? Olen löytänyt
unelmieni-
- Unelmiesi miehen. Miehen ja miehen. Huusin ja paiskaisin
suutuksissani lampun lattialle. Äidin miehet ovat viikon kestäviä
tapauksia.
– Jess. Äiti sanoi varoittavasti. Mutta olin liian vihainen.
– Olet maailman huonoin äiti. Minä- minä vihaan sinua.
Otin takkini kaapista ja juoksin ulos, tuntien äidin katseen
takanani.

Ulkona annoin periksi. Itkin ja itkin, kuten aina. Lapsena en
itkenyt.
Tällöin olin onnellinen, iloinen oma itseni. Mutta isän lähdettyä-
elämän ilo katosi.
Löin penkkiä ja näin kauempana poliisin, joka tarkkaili minua. Näin
halveksuttavan ilmeen miehen kasvoilla.
– Mitä? Huusin miehelle, - Eikö missään saa olla rauhassa?
Samassa lähdin juoksemaan, katsomatta taakseni. Jätin kaiken taakseni.

Kaukana kotoa, lähellä metsää istui nuoripari piknikillä. Yököttelin
heille… Ihmissuhteet ovat pahasta. Et ehkä tiedä, mutta joskus ajattelin toisin. Joskus olin ihastunut. Ei, syvästi rakastunut. Mutta rakkaus on katoavaa.

– Ettekö voisi lääppiä jossain muualla? Kysyin heiltä syyttävään sävyyn. Huomasin, että nainen ajatteli, olinko joku sekopaatti, jolla oli hieman ruuvit sekaisin. Mies nousi varoittavasti ja nosti nyrkkinsä. Luuleeko hän tainnuttavansa minut? Ei hän kuitenkaan uskaltaisi edes koskea minuun?
Mutta kostea nyrkki osui minuun. Tunsin, kuinka tajunta lähti pois ja kaikkialla pimeni.

- Hän heräsi. Naissääni huudahti. Aluksi en tajunnut, missä olin.
- Olen pahoillani En tarkoittanut... Mies sopersi ja katsoi minua huolissaan. Ajatella, että hän edes uskalsi lyödä minua.
- En todellakaan tarkoittanut, Mies jatkoi, - Mutta hermoni loppuvat lyhyeen. Eihän sinuun sattunut? Huomasin joukon ihmisiä ympärilläni.
- Kaikki on ok. Sanoin ja hypähdin ulos. Tungin ihmisväen läpi ja tunsin katseet.
- Onko kaikki nyt varmasti hyvin? Kuulin miehen huutavan.
- Joojoo. Mutisin ja lähdin juoksemaan.

Kaukana turvallisista ihmisistä ja tutusta ympäristöstä, istahdin kylmälle maalle ja mietin: Loppuuko tämä tähän?
Kyllä se loppui. Suljin silmäni ja annoin unen valloittaa minut. Keskellä yötä heräsin suureen meluun. Maa järisi ja kuului kovaa ääntä. Ja tuntui, kuin se lähenisi minua.
Olen unessa, ajattelin ja yritin jatkaa unta. Mutta kaamea tunne valtasi minut.
Maa järisi enemmän ja enemmän. Tunsin, kuinka kyyneleet purkautuivat. Tunsin, kuinka ne koskettivat kasvojani ja jostakin syystä kosketin naamaani. Käteeni jäi punaista väriä. Se ei ollut kyynelten tekemiä. Se oli verikyyneleitä.
Nousin ja huomasin sen. Suuren rekka-auton, joka lähestyi minua. Se oli vain kymmenen metriä minusta. Tunsin, kuinka sisälläni kuihduin. Kuinka itkin ja itkin, mutta kuinka samalla kuihduin. Ja sitten…
Sitten käperryin pieneksi ja mietin: Tämä on nyt tässä. Kova jyrinä ja rekka- auto ajoi päältäni.

Loppu!


Mitä mietitte? Haluaisin ihan kunnon palautetta, sekä risuja, että ruusuja. kiitosta vaan :P
misse
 
Viestit: 4
Liittynyt: 12.05.2007, 19:09:12

ViestiKirjoittaja Abso » 12.05.2007, 22:18:02

Tee heti oheinen testi http://www.ahjos.net/masennus/beck.htm#SUOMEKSI
ja toimi ohjeiden mukaan.
Abso
 

ViestiKirjoittaja miar » 15.05.2007, 10:11:23

Tämä teksti vaikuttaa siltä, että se on tehty suurten tunteiden vallassa tai että sillä ainakin halutaan herättää lukijassa vahvoja tunteita. Se on minusta hyvä lähtökohta, koska kaikkea muuta voi oppia, mutta jos kirjoittamisen taustalla ei ole mitään tunteen paloa, lopputulos voi olla yhdentekevä ja laimea. Sinänsä tällaiset (itse)tuhofantasiat voivat olla hyvää materiaalia oivalle tekstille, mutta niitä pitäisi käsitellä huolellisemmin ja hienovaraisemmin, että lukijakin pääsisi mukaan. Editoimattomat tuskan parahdukset kannattaa kirjoittaa päiväkirjaan, mutta jos tekstin tekee lukijoille, oma tunne on vain lähtökohta ja loppu on sitten huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä vaativaa tekstin kanssa nyhräämistä.

Tällaisenaan tämä ei välitä lukijalle oikein mitään, koska teksti on hajanainen ja sirpalemainen. Raivon ja masennuksen kuvaus on hyvin suoraviivaista. Tässä on vähän sellainen maku, että kirjoittaja olisi halunnut kirjoittaa vain "hyvät" kohdat, ja tekstistä ikään kuin puuttuu ympäriltä se osa, joka rakentaisi tarinaa ja päähenkilön persoonaa. Ei riitä, että kertoo, että esim. isä häippäsi vaan se pitäisi tuoda kaikessa rauhassa esille. Samoja ajatuksia ja tunteita voisi välittää paremmin vaikka niin, että yhtä kohtausta olisi laajennettu pidemmäksi ja se olisikin koko novelli.

Kieliopista lauseenvastikkeet, pilkkusäännöt, dialogin merkitseminen ja yhdyssanat pitäisi tsekata. Kun kaikki sellainen on kohdallaan, teksti on heti paljon vaikuttavampi. Sanavalinnoista tällöin-sana tökkii pahasti, se ei ole tyylillisesti linjassa muun tekstin kanssa.

Tämä kuulostaa tosi tätimäiseltä, mutta minulle tuli sellainen tunnelma, että tämän on kirjoittanut joku nuori ja lahjakas kirjoittaja, joka voi tehdä tulevaisuudessa tosi hienoja juttuja jos jaksaa nähdä vaivaa.
miar
 
Viestit: 59
Liittynyt: 30.05.2005, 13:10:45
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Poppanen » 28.06.2007, 21:51:20

Kirjoittajalla on ollut mielessään valitettavan amerikkalainen ja kliseinen muotti, johon on yrittänyt tarinansa mahduttaa. Liian usein fraasit, joita kirjoittaja hioo viimeiseen saakka, jotka käsittelevät hulppein sanakääntein elämää, kuolemaa ja iätöntä, latistuvat ja saavat lukijan huokaamaan "hohhoijaa, taas tätä". Ja se ei ole koskaan hyvä juttu, kun lukija huokaa!

Olisin halunnut kirjoittajan kirjoittavan aidommin, totuudenmukaisemmin, ilman kliseitä, niin että tuonpuoleista ei olisi väkisin ympätty nuoren ihmisen masennukseen (?), niin että Reth olisi ollut Kerttu ja Jess Jenna. Olisin halunnut lukea tarinan rikkonaisesta suomalaisesta perheestä, ja uskon, että kirjoittaja pystyy kertomaan varsin taitavasti ihmissuhteista ja tunteista. On kuitenkin varottava liiallista "paatoksellisuutta" ja ns. ylikirjoittamista. Ei aina tarvitse kertoa, että ahdistunut pieni sydän pusertui hitaasti kasaan ja värisi tuskan viiltäessä Amandan ruumiin halki. Joskus voi vain sanoa, että sattuu.

Haluaisin lukea enemmän kirjoittajan tekstejä, joissa hän kertoisi tarinansa rauhallisesti ja aidosti. Tarinoiden kertominen on taito, joka kirjoittajalta selkeästi löytyy!
Poppanen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 28.06.2007, 21:31:32


Paluu Verkossa ilmestyneet novellit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron