Hyvästit

Tämän palstan kautta voit ilmoittaa netissä olevia science fiction-, fantasia- tai kauhutekstejäsi keskustelijoiden arvioitavaksi. Tähän eivät kuulu novellit, jotka ovat ilmestyneet verkkolehdissä.

Valvoja: Moderaattorit

Hyvästit

ViestiKirjoittaja misse » 08.07.2007, 19:04:46

Hyvästit

Mä istuin paikallani ja tuijotin Roiskua, joka kätteli juuri Marjattaa. Marjatta niiasi ja käveli Vilin luo. Ne kuiskailivat jotain ja vilkaisivat muhun. Roisku sanoi muutamia nimiä ja pian mä tiesin, että mun vuoro koittaisi.
- Wilkholm Anna.
Nousin ja askeleet, jotka johtivat opettajan luo, tuntuivat raskailta. Mä katsoin nopeasti Roiskua ja riuhtaisin ehkä jopa liian nopeasti todistuksen sen kädestä. Roisku katsoi mua kummissaan ja sanoi: - Hyvvää kesää sitten.
- Samoin, mutisin ja kävelin paikalleni. Tunsin katseet ympärilläni ja tuijotin pulpettiin. Äidin vahvan käden puristivat mun olkapäätäitä.
- Kaikki hyvin? äiti kysyi. Nyökkäsin ja tuijotin ulos.
Ulkona näytti niin rauhalliselta, mutta pian mä tajusin taas tuijottavani Roiskua. Kuka nyt voisi olla tuijottamatta tuota komistusta? Ja sen jälkeen, mitä meidän välillä tapahtui?
Nuo kiharat, olkapäille ulottuvat hiukset, tuo hymy, jonka se suo, nuo silmät.. Hyrr.. Mikä kroppa, mä tajusin ajattelevani.
Okei, tässä muiden hakiessa todistuksia, mä kertaan tämän mielessäni. Roisku on meidän sijaisopettaja ja onneksi vaan sijainen. Se saapui meidän opettajaksi lukukauden alussa ja heti kaikki tytöt läähätti sen perään. Silloin mä olin vaan luokan hamsterin eli Jaakon kimpussa. Hamsteri eli hamstraaja eli kova kirjojen luki. Mulla on näitä vaiheita pojissa, joskus koviksia, joskus hamstereita, joskus nössöjä.
Kun mä olin tajunnut, ettei musta ja Jaakosta olisi tullut mitään (mä itkin sen perään viikon)
mä hylkäsin nenäliinat ja suruttelut. Sinkkuna on niin hyvä olla, mä totesin.
Ella näytti onnelliselta, kun mä taas iloitsin elämää.
Katos, nyt Ella haki todistuksen. Pari kymppiä vain, se kuitenkin sanoo, kun kysyn pian, tuliko hyvä todistus.
Kuitenkin, mä aloin tsekata muita ehdokkaita ja jotenkin vaan Roisku sattui esille. Mä näin sen enkelinä, joka oli lähetetty taivaasta vaan mulle. Mä vikittelin sitä monta viikkoa ja pian se ei voinut vastustaa mun viehätysvoimaa. Oon sun beibe, voisi sanoa.
Sitten me oltiin yhdessä, mä, ysiluokkalainen ja se, kaksikymppinen mies. Okei, se näyttää paljon nuoremmalta, enintään kahdeksantoistavuotiaalta, mutta ei se mua haitannut. Koko suhde oli salainen eikä se tietenkään voinut kestää kauan.
Ne illat, jotka vietin sen kanssa ja se salailu. Koko juttu levisi perseelleen. Sillä oli kersa kotona. Pian kaikki tiesi meidän suhteesta ja puhuttiin, kuinka mä olin jättänyt sen. Ketään ei sitten tiennyt syytä. Ne vaan päivitteli, että kun olen niin nirso miesten suhteen.
Mä olin jo valmis selvittämään koko asian, kun mä näin Roiskun ilmeen. Se kertoi, että sillä oli vaimo, eikä se halunnut erota siitä. Se pahoitteli sitä, mitä meidän välillä tapahtui. Mä tajusin, ettei ketään muu tiennyt sen vaimosta. Kaikki vaan luuli sitä sinkkuisäksi.
Roisku on aina ollut kummallinen. Friikki. Joten siksi mä annoin asian olla.
Voi helkutti, kaikki ovat jo nousseet ja nyt pitäisi laulaa jotain suvivirttä, vain Roiskun takia. Kaikki katsoi mua kummissaan, kun istuin siinä. Nousin nolostuneena ja avasin suutani, mutta mitään sieltä ei tullut. Ne varmaan luulee, että haaveilin Roiskusta, ajattelin murheellisena.
Lauluhetken jälkeen vanhemmat hyökkäsivät Roiskun kimppuun ja me nuoret paettiin ulos. Useammat lähti kotiin, mutta mä jäin odottamaan vanhempiani. Mä olin luvannut, enkä halunnut nyt rikkoa sitäkin lupausta. Usko vaan, niin on parasta.
Monen hetken ja monen aikeen jälkeen ovesta saapui tutut kasvot. Valitettavasti myös Roiskun.
– No hyvää kesää teille sitten, se sanoi ja haroi vaaleita hiuksiaan. - Nähdään Anna. Se vinkkasi silmää ja naurahti. Katsoin sitä vähän kummissani ja itsellenikin nousi hymy. En mä tiedä miksi. Jotenkin mä en enää ollut sille vihainen.
Me käveltiin ulos, mä ja mun vanhemmat. Luokan ikkunan edessä mä vilkaisin luokan sisälle ja näin Roiskun pakkaamassa laukkuaan. Se oli täynnä lahjoja. Mä pysähdyin ja jäin tuijottamaan. Roisku tuijotti sellaista sinistä korurasian tapaista. Sen, minkä mä olin antanut. Mä hymähdin ja kuulin äidin huutavan: - Tule jo, ennen kuin myöhästytään.
Mä lähdin juoksemaan ja saavutin vanhempani. Katselin hetken jalkapallokentälle, missä pikkupojat pelasi ja mietin: Se on nyt sitten ohi. Hyvästi Roisku.

Myöhemmin mä kuulin, että se sai potkut koulusta ja sen vaimo otti eron. Joskus mä ajattelen, että se kaikki on mun syytä. Oikeasti se ei ole. Sen olisi pitänyt hallita itsensä.

Tässä tälläinen pätkä. Kommentoikaa toki :P
misse
 
Viestit: 4
Liittynyt: 12.05.2007, 19:09:12

Paluu Verkossa ilmestyneet novellit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa