Aurora

Tämän palstan kautta voit ilmoittaa netissä olevia science fiction-, fantasia- tai kauhutekstejäsi keskustelijoiden arvioitavaksi. Tähän eivät kuulu novellit, jotka ovat ilmestyneet verkkolehdissä.

Valvoja: Moderaattorit

Aurora

ViestiKirjoittaja Napanöyhtämies » 10.02.2008, 23:05:06

Tämä on hyvin outo scifikauhutarina... Kirjoitin sen yhdessä illassa hetken mielijohteesta.




Aurora oli kuollut. Alus ei oikeastaan näyttänyt siltä, mutta kuollut se oli joka tapauksessa, sen olivat osoittaneet todeksi lukemattomat turhat yritykset ottaa yhteys miehistöön. Vastauksena oli ollut joka kerta täydellinen hiljaisuus – edes aluksen tekoälypersoonat eivät olleet vastanneet. Ulospäin Aurora kuitenkin näytti lähes normaalilta, ja vasta lähietäisyydeltä satunnainen tarkkailija saattoi havaita, ettei yhdestäkään ikkunasta näkynyt vähäisintäkään valonpilkahdusta, vaikka viimeisimpien tietojen mukaan Aurorassa olisi pitänyt olla selvästi normaalia suurempi miehitys. Aluksessa ei kuitenkaan ollut varsinaisia merkkejä fyysisistä vaurioista, se oli vain yksinkertaisesti kuollut.

Luutnantti Maesones ei osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono asia. Pitkällisen pohdinnan jälkeen hän oli tullut siihen tulokseen, että lopullisen mielipiteen muodostamiseen hän tarvitsisi enemmän tietoa – ja halusipa hän sitä tai ei, pian hän pääsisi hankkimaan tarvitsemansa tiedot ihan itse.

»Onko kaikki nyt aivan varmasti selvää?» Sektorikomentaja Anna Tenarunin ääni kysyi hänen korvakuulokkeestaan. »Te olette pelkkä tiedusteluryhmä, ette mikään evakuointipartio tai kommandojoukko; menette komentosillalle, selvitätte mitä oikein tapahtui ja tulette sitten takaisin. Kukaan ei yritä leikkiä sankaria, vaikka kohtaisitte mitä.»

»Ymmärretty, rouva Sektorikomentaja. Vakuutan, ettei kenelläkään meistä ole erityisen suurta hinkua oleilla tuossa… aavelaivassa yhtään kauemmin kuin tarvis», Maesones vastasi.

Tenarun naurahti kuivasti.

»Toivon että tuo oli vitsi, luutnantti. En millään haluaisi uskoa, että teidän tasoisenne mies olisi taikauskoinen. Ei ole mitään syytä uskoa että Aurora olisi törmännyt johonkin selittämättömään.»

»Ei tietenkään. Osaamme kyllä hommamme, rouva Sektorikomentaja. Istukaa vain mukavasti ja odottakaa paluutamme», Maesones sanoi äänellä, joka oli paljon varmempi miltä hänestä todella tuntui.

Maesones ja hänen ryhmäänsä kuuluvat kaksi spesialistia istuivat parhaillaan pienen sukkula-aluksen painottomassa ohjaamossa, ja Auroran särmikäs, synkeä hahmo täytti miltei puolet ikkunasta. Sektorikomentaja Tenarunin lippulaiva Loviatar oli jäänyt kauas heidän taakseen, ja erottui paljaalla silmällä enää kirkkaana valopisteenä. Jos mitään vaaraa ei kerran ole, Maesones pohti hieman katkerana, Miksi Tenarun sitten pysyttelee itse noin kaukana? Ja entäs ne huhut, joiden mukaan Aurora kuljetti mukanaan jotakin Rauniomuukalaisten laitteistoa?

Sukkula käynnisti jarrurakettinsa, ja ohjasi itsensä varovasti lähinnä komentosiltaa olevan ilmalukon kohdalle. Näin läheltä Auoran valtava koko kävi hyvin ilmi: aluksen raskaasti panssaroitu, lukemattomien pienten kraattereiden ja uurteiden arpeuttama pinta näytti jatkuvan joka suunnassa silmänkantamattomiin. Jossain kaukaisuudessa keinotekoisen horisontin takaa kohosi yksi valtavista sentrifugitoruksista, joiden sisällä vallitsi normaalisti yhden geen painovoima. Nyt torus oli kuitenkin lakannut pyörimästä, mikä kieli jälleen siitä ettei kaikki ollut kohdallaan.

»Sisällä on hyvin ohut ilmakehä, mutta se koostuu enimmäkseen hiilidioksidista eikä missään nimessä riitä pitämään ihmisiä hengissä», ilmoitti kersantti Langrahan tutkittuaan hetken ajan tietoja, joita tulvi sukkulan päätteille sen neuvotellessa ilmalukon tietokonejärjestelmien kanssa.

Maesones nyökkäsi.

»Ikävä kuulla. Nyt vaikuttaa paljon epätodennäköisemmältä että miehistö voisi olla yhä elossa. Meidän on kuitenkin mentävä sisään, joten käytämme tyhjiöpukuja», hän sanoi.

Kolme miestä asettivat sähköistettyjen tukirankapukujensa kypärät paikoilleen ja varmistivat, että kaikki tiivisteet olivat sulkeutuneet asianmukaisesti. Maesones kytki pukujen välisen taajuusverkon toimintaan, ja saatuaan kuittaukset kaikilta ryhmänsä jäseniltä, avasi sukkulan ahtaaseen ilmalukkoon johtavan luukun. Viime töikseen hän jakoi kaikille OJK:n upouudet monitoimirynnäkkökiväärit, joiden Sektorikomentaja Tenarun oli sanonut olevan vain ”pakollinen muodollisuus”. Muodollisuus tai ei, juuri nyt konkreettinen kättä pidempi lisäsi huomattavasti tiedusteluryhmän itsevarmuutta.

»No niin… Kuten Tenarun sanoi, emme ala leikkiä sankareita tai yrittää mitään poikkeuksellista», luutnantti sanoi kun ilmalukko oli sulkeutunut ja paine alkoi pudota vaimeasti sihisten. »Komentosilta on lähimmässä sentrifugitoruksessa, mutta matkalla ei pitäisi olla suurempia esteitä. Yhteensä meiltä pitäisi kulua aikaa noin kaksi tuntia, mutta olen tyytyväinen jos pääsemme palaamaan aikaisemmin.»

Ilmalukon paine oli laskenut samalle tasolle kuin Auroran sisällä, ja ulkoluukku liukui auki paljastaen takaansa harmaan, viivasuoran käytävän. Tätä ikkunatonta käytävää valaisevat lamput paloivat, mutta hyvin himmeinä. Etumaisena kulkeva Maesones astui varovasti käytävään ja antoi puvulleen käskyn vahvistaa valoa nelinkertaisesti. Näkymä kirkastui heti, ja luutnantti nyökkäsi ryhmälleen merkiksi seurata.

Auroran sisällä vallitsi tietenkin painottomuus, mutta tukirankojen magneettisaappaat kiinnittyivät metalliseen lattiaan ja säästivät miehet epämiellyttävältä kahlaamiselta. He harppoivat hieman vaivalloisesti kohti käytävän päässä sijaitsevaa hissiä, joka laskisi heidät suurimpaan sentrifugitorukseen. Komentosilta sijaitsi aivan toruksen ulkoreunalla, mutta hissin pitäisi pystyä kuljettamaan heidät hyvin lähelle määränpäätään.

Hississä oli juuri ja juuri tilaa kaikille ryhmän kolmelle jäsenelle. Kersantti Langrahan ja korpraali Areba tutkivat hetken hissin pimennyttä kosketusnäyttöä ja tunkivat sitten kapean liitäntäkaapelin näytön alapuolella olevaan istukkaan. Vaihdettuaan informaatiota hissin tietokoneen kanssa Areba onnistui herättämään kosketusnäytön henkiin, ja hetken kuluttua hissi lähti laskeutumaan verkkaisesti alaspäin – kohti valtavan toruksen ulommaista reunaa.

Astuessaan ulos hissistä Maesones ryhmineen sai ensimmäisen vihjeen siitä että jokin todella oli vialla ja pahasti: komentosillalle johtavan, loivasti alaspäin viettävän käytävän edessä leijui ruumis. Luutnantti nielaisi varovasti ja harppasi lähemmäksi. Hänen saappaidensa magneettikenttä toimi paljon heikommin enimmäkseen keraamisen toruksen sisällä, ja hetkeksi hänen molemmat jalkansa irtosivat lattiasta, lähettäen hänet hallitsemattomaan syöksyyn kohti kuollutta, joka odotti kädet levällään kuin valmistautuen syleilyyn. Viime hetkellä Maesones onnistui iskemään molemmat jalkansa lattiaan, ja pysäytti syöksynsä vain vajaata metriä ennen ruumista. Hän veti helpottuneena henkeä.

»Kuka… se oikein on?», Langrahan kysyi hänen takaansa. Kersantti ei yrittänytkään peitellä äänessään olevaa järkytystä.

»En pidä tästä yhtään», Areba ilmoitti. »Lähdetään pois ja pyydetään Tenarunia lähettämään tänne eksonautteja. Ne saavat hoidella tämän sotkun. Olette varmaankin nähneet kymmenittäin holofilmejä hylätyistä aavelaivoista, ja juuri tässä vaiheessa tapahtuu aina jotain kamalaa.»

Maesones keräsi itsensä ja sanoi omaksikin yllätyksekseen hyvin jämäkällä äänellä: »Ei ole mitään syytä olettaa että tämän miehen olisi tappanut jokin selittämätön ilmiö. Katsokaa vaikka itse---»

Hän ojensi varovaisesti kätensä ja tarttui ruumiiseen. Sillä oli yllään OJK:n punamusta univormu ja kauluksessaan luutnantin natsat. Pää oli ajeltu kaljuksi ja molemmat silmät oli korvattu kyberneettisillä kameraimplanteilla. Iho oli muuttunut pergamenttimaiseksi ja repeillyt sieltä täältä, mutta kun otti huomioon että Aurora oli ollut kadoksissa jo lähes neljän kuukauden ajan, ruumiiden saattoi olettaakin olevan kuivuneita. Molemmista korvista valui kuivuneita verijämiä.

»Tarkan kuolinsyyn määrittämiseksi tarvitaan tietenkin ruumiinavaus, mutta olettaisin että ainakin tämä luutnantti on kuollut paineen laskiessa», Maesones sanoi.

»Mitä sillä on kädessään?» Areba kysyi äkkiä.

Maesones laski katseensa ja huomasi että ruumis puristi mustan nahkahansikkaan peittämässä kädessään pientä paperilappua. Hän väänsi lapun varovasti irti ja taitteli sen auki. Siinä luki horjuvalla käsialalla: ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ MENKÖ KOMENTOSILLALLE. KOMENTAJA VOSLOKIN MÄÄRÄYS. POISTUKAA HETI JA TUHOTKAA AURORA.

Hän näytti lapun vastahakoisesti ryhmänsä muille jäsenille.

Areba päästi pienen äännähdyksen, joka oli jossakin pelokkaan henkäisyn ja mielipuolisen naurunpyrskähdyksen välillä.

»Mitäs minä sanoin? Mitäs minä sanoin? Tämä on kuin suoraan jostain helvetin kauhuelokuvasta! Minä en jää tänne enää hetkeksikään!» hän huusi miltei voitonriemuisella äänellä.

Maesones mietti hetken. Osa hänestä oli samaa mieltä Areban kanssa, mutta toisaalta Sektorikomentajan ohjeet olivat olleet selkeät: menkää komentosillalle, selvittäkää mitä tapahtui ja tulkaa sitten pois. Ja sitä paitsi: tilanne todella oli kuin jostakin kauhuelokuvasta, eikä siinä ollut mitään järkeä. Maesones oli pohjimmiltaan rationaalinen ihminen, eikä hän halunnut uskoa mihinkään yliluonnolliseen tai selittämättömään.

»Rauhoitutaanpas nyt», hän sanoi lopulta. »En minäkään tästä pidä, mutta varmasti tähän löytyy jokin luonnollinen selitys... Vastaus on itse asiassa ilmiselvä kun asiaa tarkemmin ajattelee: Auroralla puhkesi tietenkin jonkinlainen epidemia, joka tappoi koko miehistön. Ehkä se sai alkunsa komentosiltamiehistön keskuudessa, siksi tuo viesti. Ehkä viesti on tarkoitettu aluksen muulle miehistölle, eikä mahdollisille pelastajille tai tiedustelijoille.»

Areba ei keksinyt mitään sanottavaa, mutta hetken kuluttua Langrahan rykäisi vaimeasti.

»Muuten hyvä teoria, mutta se ei selitä, miksi edes aluksen tekoälypersoonat eivät vastanneet. Niiden pitäisi kestää vähintäänkin vuosia», hän sanoi hiljaa.

Maesones kohautti olkapäitään.

»Emme kai voi olettaa saavamme heti vastausta kaikkiin kysymyksiimme. Ehkä syy tekoälypersoonien hiljaisuuteen selviää komentosillalta. Sinne meidän on joka tapauksessa mentävä, ja koska meillä on nämä puvut, meidän tuskin tarvitsee huolehtia mistään epidemioista – mikäli taudinaiheuttajia nyt edes on jäljellä näin pitkän ajan jälkeen.»

»Minä en lähde», Areba ilmoitti. »Vie sotaoikeuteen tai mihin ikinä haluatkin, mutta minusta on sulaa hulluutta jatkaa yhtään pidemmälle vain kolmen miehen voimin ja ilman näitä kiväärejä raskaampaa aseistusta.» Hän heristeli monitoimirynnäkkökivääriään mielenosoituksellisesti.

Maesones huokaisi.

»Tehdään sitten niin että minä menen ja te jäätte tähän odottamaan. Ilmoitan teille kun on turvallista seurata. Jos ette kuule minusta kymmeneen minuuttiin, palatkaa takaisin ja kertokaa kaikki Tenarunille.»

Se sopi Areballekin, ja Maesones lähti astelemaan pitkin komentosillalle johtavaa, alaspäin laskeutuvaa käytävää. Käytävä oli hieman pidempi kuin hän oli olettanut, mutta hetken kuluttua hän saapui komentosillan jyhkeiden kaksoisovien luokse. Hän huomasi heti oven edessä leijuvat kaksi ruumista, jotka olivat kuolleet ilmeisesti samalla tavalla kuin varoittavaa lappua kourassaan puristanut luutnantti. Nämä miehet olivat näköjään käyttäneet plasmaleikkuria hitsatakseen komentosillan ovet umpeen. Nyt Maesoneskin alkoi huolestua toden teolla.

Hän ei kuitenkaan voisi palata tultuaan näin pitkälle. Jollakin alitajuisella tasolla hän tiesi, että hänen oli päästävä komentosillalle ja nähtävä mitä siellä oikein oli. Hän poimi plasmaleikkurin käteensä, tähtäsi suuttimella ilmaan ja painoi liipaisinta. Suutin yskäisi muutaman kipinän ennen kuin syöksi esiin kirkkaanvihreän plasmaliekin. Maesones nyökkäsi hyväksyvästi: ainakin OJK:n kalusto oli niin kestävää kuin huhuttiin. Seuraavaksi hän suuntasi liekin komentosillan oveen.

Häneltä vei yli viisi minuuttia leikata oveen karkeasti ympyränmuotoisen aukon ääriviivat, ja hän tiesi, että hänen täytyisi pian ottaa yhteyttä muihin ryhmänsä jäseniin. Sitä ennen hänen täytyisi kuitenkin vilkaista komentosiltaa.

Hän veti syvään henkeä ja potkaisi leikkaamansa alueen keskelle koko tukirankansa voimalla. Ympyränmallinen kiekko antoi myöten, irtosi ja lennähti sisemmäksi komentosillalle.

Maesones kumartui katsomaan aukosta. Häntä vastaan tulvi vaaleanpunaista valoa.

* * *

Komentosillalle johtavan käytävän ja hissin välisessä huoneessa odottavat tiedusteluryhmän kaksi muuta jäsentä alkoivat käydä hermostuneiksi.

»Kymmenen minuuttia on jo kulunut», Areba samoi huolestuneesti. »Enkö minä sanonut että täällä tapahtuu jotain outoa? Mennään pois!»

»Odotetaan vielä minuutti», Langrahan sanoi.

Äkkiä heidän korvakuulokkeistaan kajahti Maesonesin ääni: »Langrahan, Areba! Minä täällä. Kaikki on hyvin. Tarvitsen kuitenkin hieman apuanne, joten tulkaa tänne.»

Molemmat miehet päästivät ilman ulos keuhkoistaan helpottuneita. Kaikki oli sittenkin hyvin. He lähtivät astelemaan kohti käytävää. Huojennuksissaan kumpikaan heistä ei ollut huomannut, että Maesonesin ääni oli kuulostanut oudon matalalta, lähes murisevalta, ja että siinä oli ollut selvästi odottava sävy.

* * *

Kun Maesones tuli tajuihinsa, hän näki yläpuolellaan sinisen, riekaleisten pilvien täyttämän taivaan. Häneltä vei muutaman hetken koota ajatuksensa, mutta sitten hän muisti kaiken ja ponnahti kauhuissaan istualleen. Hän oli puisen kaljuunan kannella, ja laivan molemmilla puolilla viuhtoivat valtavat valkoiset linnunsiivet. Hän kampesi itsensä seisaalleen ja ryntäsi kannen laidalle.

Laiva todella lensi – lensi jättiläismäisillä hanhensiivillä pilvimeressä, joka näytti jatkuvan loputtomiin joka suunnassa. Siellä täällä näytti leijuvan eri värisiä planeettoja, joilla kaikilla oli mielipuolisesti virnistelevät kasvot. Maesones tuijotti näkymää sanattomana, kunnes hän äkkiä kuuli takaansa kopisevia askelia. Kääntyessään hän näki violetin porsaan, joka tanssi takajaloillaan laivan kannella ja heitteli ilmaan siemeniä toisessa etusorkassaan kantamastaan korista. Osuessaan kaljuunan kannelle siemenet kasvoivat silmänräpäyksessä yli parimetrisiksi kukiksi. Kaikilla kukilla oli hymyilevät kasvot.

»M-mitä tämä tarkoittaa?» Maesones onnistui kysymään, vaikkei ollutkaan varma keneltä. »Missä minä oikein olen?»

Porsas huomasi hänet, keskeytti tanssinsa ja vaappui lähemmäs.

»Sinä olet tietenkin Pilvilaivassa, hassu!» se sanoi sukupuolettomalla nenä-äänellä ja nauroi.

Maesones ei käsittänyt mitään.

»Mitä? Minne me olemme menossa?»

Porsas nauroi uudelleen.

»Voi, me olemme menossa tapaamaan Hirvikuningasta. Siellä sitä onkin lystiä!» se sanoi, ja ennen kuin Maesones ehti kysyä mitään muuta, alkoi jälleen tanssia ympäriinsä ja heitellä siemeniään, jotka kaikki versoivat hymyileviksi jättiläiskasveiksi.

Ja kun Pilvilaiva jatkoi matkaansa, Maesones saattoi ajatella vain yhtä asiaa: Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?!
Napanöyhtämies on puhunut!
Napanöyhtämies
 
Viestit: 20
Liittynyt: 29.03.2007, 22:14:36

ViestiKirjoittaja Cesare » 08.04.2009, 18:34:03

Kiesus! Loppu oli aivan... miten sen nyt sanoisi, hämmentävä ainakin! Ei tällaisia 14-vuotiaita potter-vaiheessa menijöiden päitä saa sekoittaa noin omalaatuisen hienolla tekstillä (porsas ehkä kuitenkin oli jo liikaa. En tiedä.)

Tekstissä oli kaikki kunnossa, (mikäli minä olen siitä mitään sanomaan) mutta kappaleet olivat ehkä liian lyhyitä, yksi tai kaksi lausetta on aika vähän.

Tekstin maailmaan jäi koukkuun ja pohdiskelen sitä varmaan vielä nukkumaan mennessäkin, oletko kirjoittanut muita tämän tapaisia? Tahtoisin lukea niitä:D
Cesare
 
Viestit: 26
Liittynyt: 01.04.2009, 11:12:27

ViestiKirjoittaja MaKo » 09.04.2009, 14:02:17

Heips,

Cesare kirjoitti:Tekstin maailmaan jäi koukkuun ja pohdiskelen sitä varmaan vielä nukkumaan mennessäkin, oletko kirjoittanut muita tämän tapaisia? Tahtoisin lukea niitä:D


Napanöyhtämies on kirjoitellut tuohon samaiseen maailmaan liittyviä pidempiä ja lyhyempiä tarinoita useampiakin. Ne löytyvät täältä:

http://demiurgi.freehostia.com/

"Tarinat" -osiosta löytyy "Pandoran lipas", joka on pidempi, eräänlainen taustatarina maailmalle. Huomaat varmaan, että tässä tarinassa esiintyy "Aurora" -niminen avaruusalus; tämän tarinan avaruusaluksen nimi on muutettu "Proteukseksi" (kts. Tarinat -> Sekalaiset tarinat -> Proteus).

Sekalaisista tarinoista löytyvät tarinat ovat lyhyitä ja niitä löytää sekä tältä foorumilta että risingshadowilta (Aamunkoitto, Univankila ja Veritähden valtakunta).

Sarjakuvista löytyy englanninkielinen "A Fracture in Reality", jonka alku löytyy suomeksi kirjoitetussa muodossa risingshadowilta nimellä "On Rikki Todellisuus".
MaKo
 
Viestit: 460
Liittynyt: 05.04.2008, 15:54:19
Paikkakunta: Oulu


Paluu Verkossa ilmestyneet novellit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron