Kyynel (Novelli)

Tämän palstan kautta voit ilmoittaa netissä olevia science fiction-, fantasia- tai kauhutekstejäsi keskustelijoiden arvioitavaksi. Tähän eivät kuulu novellit, jotka ovat ilmestyneet verkkolehdissä.

Valvoja: Moderaattorit

Kyynel (Novelli)

ViestiKirjoittaja Kauko » 12.10.2008, 18:57:17

Yksi tekstejäni, kuulisin mielellään mielipiteitä, jos joku viitsii lukea

***

Kyynel

Sadepisarat ja tuuli hakkasivat mökkien ikkunoita, vanhat tammet kaatuivat ja vuoret järkähtelivät paikoiltaan. Taivas oli hiilenmusta, ja maan valaisivat vain ajoittaiset salamaniskut.

Lohikäärme heräsi tuulen puhaltaessa sen vihreänsuomuiseen korvaan. Se avasi silmänsä ja näki myrskyn. Se tiesi hetkensä koittaneen. Kaksisataa vuotta se oli odottanut tätä rajuilmaa. Se haistoi pimeyden ja pahan magian ilmassa, ja se hymyili. Lohikäärme venytteli, suoristeli siipiään ja kaarsi luolan perälle. Sieltä se nosti varovaisesti oman päänsä kokoisen valkoisen kiven ja asetteli sen hyvin huolellisesti vatsansa suomupussiin. Sitten lohikäärme levitti siipensä ja syöksyi ulos luolasta.

Pimeä maagi Francois käveli myrskyssä musta kaapu hulmuten, kuitenkaan kastumatta, kiitos sadesuojaloitsun. Hänen mustat silmänsä haeskelivat suojaa, kuitenkaan siinä onnistumatta. Francois nojasi tammisauvaansa ja huokaisi. Hän tiesi yöstä tulevan rankka. Mutta se tulisi olemaan rankempi kuin hän osasi kuvitellakaan.
Lohikäärme lensi silmät kiinni, vain hajuaistinsa avulla se voisi löytää etsimänsä. Se kuulosteli salamoiden jyrinää ja lensi eteenpäin, kohti tehtäväänsä. Lohikäärme tiesi, että vain se voisi lopettaa myrskyn. Se nosti hieman korkeutta, ja väisti nopealla kierteellä salaman, joka oli ollut vähällä käristää sen pyrstön. Se jatkoi lentämistä kohti kohtaloaan.

Samaan aikaan maagi Francois oli vihdoinkin löytänyt suojaa jykevän tammen alta. Hän oli repinyt puusta oksia ja kasannut niistä keon. Nyt hän lausui tuuleen muinaisen riimun, jolloin oksat syttyivät ritisten tuleen. Nuotion hehku valaisi ensimmäisen kerran pitkään aikaan miehen kasvoja. Ne olivat kalpeat, hieman vihertävät ja aneemiset, pitkät hiukset ja parta olivat liimautuneet hikisinä kiinni ihoon ja pussit silmien alla olivat miltei saaneet silmät turpoamaan umpeen. Hän näytti elävältä ruumiilta.

Lohikäärme tiesi olevansa lähellä. Pimeän taikuuden lemu voimistui hetki hetkeltä enemmän. Se avasi silmänsä ja tarkasteli maisemaa. Se oli saapunut lähelle metsää. Lohikäärme näki silmäkulmastaan keltaisen pisteen, jota se kääntyi tarkastelemaan. Liekkejä, ne olivat aivan varmasti liekkejä. Silloin se tajusi, magian hehkuvan juuri sieltä. Se kiihdytti vauhtia ja lähti syöksyyn.

Francois ei ollut saanut ruokaa moneen päivään ja nälkä kurni vietävästi. Hän nosti sauvansa ja vihelsi. Loitsu lähti lentoon ja syöksyi matkaan. Francois arvasi kyllä, että mikään eläin ei astuisi ulos kolostaan edes kutsuloitsun houkuttelemana tällaisessa säässä, mutta se oli viimeinen toivo. Hän odotti tovin jos toisenkin, mutta mitään ei tapahtunut. Hän oli jo aikeissa asettua nukkumaan, kun hän näki jonkin lentävän horisontissa. Olisiko se kotka, Francois ajatteli. Hahmon lähestyessä Francois kuitenkin tajusi sen olevan aivan liian iso kotkaksi. Hän sytytti sauvansa päähän valon ja suuntasi sen tulijaan. Hän ei ollut uskoa silmiään. Lohikäärme syöksyi suoraan häntä kohti. Jos se ei pian hidastaisi, se iskeytyisi maahan, tai paremminkin Francoisiin, hän ajatteli. Nopeasti Francois piirsi ilmaan suojelemisen riimun, ja maaginen kilpi ilmestyi hänen ympärilleen. Lohikäärme otti vain lisää vauhtia ja syöksyi kohti Francoisia. Viime hetkellä se kuitenkin kaarsi sivuun ja iski Francoisin kilpeä piikkisellä pyrstöllään, jolloin Francois kilpineen lensi ilmaan. Ilmassa Francois heilautti sauvaansa, jolloin sen kärjestä lensi pimeä salama. Loitsu iski lohikäärmettä selkään, mutta sillä ei näyttänyt olevan siihen mitään vaikutusta. Lohikäärme otti vain lisää korkeutta ja lähti syöksyyn Francoisia kohti. Syöksyessään se päästi tulisuihkun, joka pirstoi maagisen kilven ja kärvensi Francoisin kaapua. Palava Francois loitsi viime hetkellä kivetysloitsun, jolloin lohikäärmeen siivet kivettyivät ja se tippui selälleen maahan.

Francois oli aivan nääntynyt ja jos lohikäärme vielä hyökkäisi, hänen olisi tehtävä Se. Eihän lohikäärme kuitenkaan pääsisi mihinkään, kun sen siivet ovat kivettyneet ja se makasi selällään, ajatteli Francois. Hän lysähti uupuneena märkään ja liejuiseen maahan. Juuri kun väsymys oli ottamassa vallan ja hänen silmänsä lerppuivat kiinni, Francoisin korvat särkyivät. Kova, räjähtävä ääni halkoi ilmaa, kun lohikäärmeen kivettyneet siivet vapautuivat ja se kiepsahti jaloilleen. Se ponkaisi maasta vauhtia ja sinkoutui ilmaan tehden samalla eleen, josta Francois tiesi loppunsa tulleen. Ellei, Francois ajatteli nopeasti, ellei hän tekisi Sitä. Hän nosti sauvansa kärjen ilmaan ja alkoi piirtää ilmaan vanhinta muinaisista riimuista, Kuolemaa. Samalla lohikäärme hymyili ja pysähtyi ilmaan odottamaan kohtaloaan. Saatuaan merkin valmiiksi Francois katsoi ylös. Silloin lohikäärme lähti häntä kohti syöksyyn. Francois iski kätensä yhteen ja puhalsi. Loitsu ampaisi lohikäärmeen rintaa kohti. Juuri ennen loitsun osumista lohikäärme teki yhden nopean liikkeen ja vetäisi esiin valkoisena hohtavan kiven. Kuin hidastettuna loitsu osui kiveen, lävisti sen ja osui lohikäärmettä rintaan. Lohikäärmeen ote kirposi kivestä, joka putosi hitaasti maahan. Kivi hajosi moneksi kappaleeksi, mutta sirpaleiden keskeltä nousi jotain hyvin kaunista. Valkoisena hohtava lohikäärmeenpoikanen nosti päätään ja käänsi katseensa emoon, joka vajosi kuolleena maahan. Valkean lohikäärmeen silmäkulmasta vierähti yksi ainoa kyynel, joka hyvin hitaasti tippui maahan. Kun se kosketti maan pintaa ja pirstoutui, maailma räjähti.
Taivas repesi jylisten, kun pilvet väistyivät ja aurinko valaisi maan, sade lakkasi ja tuuli tyyntyi. Kaatuneet puut ja repeytyneet vuoret palasivat kuin taikaiskusta takaisin, vain entistäkin kauniimpina. Vedet tyyntyivät ja kristallinkirkkaat meret hehkuivat uutta elämää. Lohikäärme oli syntynyt.

Tätä kaikkea Francois seurasi lumoutuneena. Hänen vaatteensa olivat puhdistuneet, kasvot näyttivät terveiltä, hiukset olivat siistit, mutta kaikkein tärkeintä oli se, että hän hymyili. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan hän hymyili, ja nautti siitä. Francois katsoi kauan aikaa taivaanrantaan, jossa valkohehkuinen olento lensi kotiin.
Kauko
 
Viestit: 1
Liittynyt: 12.10.2008, 18:45:10

ViestiKirjoittaja kaarne » 08.11.2008, 14:07:59

Novellin kielellinen kliseisyys häiritsee, siihen kannattaisi kiinnitää huomiota ja korvata tuhannesti käytetyt sanonnat tuoreemmilla.

Tarina kuitenkin kulkee koko ajan ja loppuratkaisu oli pikkuisen yllättävä, en olisi arvannut, että "kivestä" kuoriutuu lohikäärmeenpoikanen.

Mielelläni näkisin, miltä tämä novelli näyttäisi ilman kliseitä, siitä saattaisi tulla kiva pikku teksti, jos kirjoittaja jaksaisi työstää sitä.
kaarne
 
Viestit: 10
Liittynyt: 03.11.2008, 14:01:12

ViestiKirjoittaja Alwar Hammer » 08.01.2009, 18:16:03

Hei

Olen samaa mieltä Kaarneen kanssa, mutta todellakin, ihan viehättävä tunnelmapala.

Jäi vähän hämäräksi, että mikä lohikäärmettä alun alkujaan veti puoleensa: oliko se maagi Francoisin pahuus vai jokin muu seikka? Herää myös kysymyksiä: miksi hän teki tulen pitkästä aikaa, miksi hän oli niin ryytynyt? Myrskykö herätti lohikäärmeen ja oliko myrsky tavallinen myrsky vai jonkin pahuuden aiheuttama myrsky?

Kappalejakoa kannattaisi myös harkita. Kaksi suurinta kappaletta ovat mielestäni liian pitkiä ja niitä voisi pilkkoa. Olen ymmärtänyt, että kappalejako on erityisen tärkeää tekstin ja tapahtumien rytmittäjänä.

Kaiken kaikkiaan ihan viehättävä juttu.

t: A.H.
Alwar Hammer
 
Viestit: 7
Liittynyt: 19.10.2008, 13:51:00
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Cesare » 08.04.2009, 18:16:26

Aivan totta, melko kliseinen teksti. Lisäksi hommasta puuttui melkein kokonaan kuvailu, joka on yleensä fantasiassa melko voimakasta. Kaikki tapahtui todella nopeasti (ehkä oli tarkoituskin, mistäpäs minä tietäisin), mutta ei ainakaan jäänyt epäselväksi, mitä tapahtui. Joskus novelleja lukiessa tuntuu, ettei tiedä mistään mitään ja että itse on aivan täys urpo, kun ei ymmärrä. Loppu oli kuitenkin suloinen (pikkulohikäärmeet ovat lähellä kenen tahansa sydäntä:D)
Cesare
 
Viestit: 26
Liittynyt: 01.04.2009, 11:12:27


Paluu Verkossa ilmestyneet novellit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron