Tekstin hiomisesta/viimeistelystä

Keskustelua kirjoittamisesta.

Valvoja: Moderaattorit

ViestiKirjoittaja tniemi » 08.11.2010, 00:49:25

jPekka kirjoitti:Tjaa. Suomennan parhaillaan jo toista kirjaa amerikkalaiselta, käsittääkseni kohtuullisen suositulta mainstream-kirjailijalta, ja nämä molemmat kirjat on kirjoitettu ensimmäisen persoonan preesensissä. Paitsi tietysti takaumat.

Jaa-a, missähän päin nyt mättää... Jälleen kerran ristiriitaista informaatiota.

Kun tekstin kääntää englantiin siten että preesens muuttuu imperfektiksi, niin katoaa jotain. Sitä ei mielellään tekisi, ellei ole totaalinen pakko.
tniemi
 
Viestit: 764
Liittynyt: 30.04.2005, 19:44:42
Paikkakunta: Terra, Sol

ViestiKirjoittaja Piikki » 08.11.2010, 23:02:48

Miksi takaumaa ei voisi kirjoittaa täsmälleen samassa aikamuodossa kuin muutakin tekstiä, kunhan sen vain jotenkin merkkaa takaumaksi? Otsikoinnilla, johtolauseella? Olen myös nähnyt liukumia, eli merkkaus tehdään takauman alussa pluskvamperfektillä, ja sitten liukumalla nopeasti luontevaan imperfektikerrontaan. Asiayhteys on paljastanut, että nyt puhutaan jutusta joka päähenkilölle tapahtui aikoja sitten.
Piikki
 
Viestit: 1167
Liittynyt: 25.09.2004, 17:48:54
Paikkakunta: Ristiina

ViestiKirjoittaja jPekka » 09.11.2010, 12:14:10

tniemi kirjoitti:
jPekka kirjoitti:Tjaa. Suomennan parhaillaan jo toista kirjaa amerikkalaiselta, käsittääkseni kohtuullisen suositulta mainstream-kirjailijalta, ja nämä molemmat kirjat on kirjoitettu ensimmäisen persoonan preesensissä. Paitsi tietysti takaumat.

Jaa-a, missähän päin nyt mättää... Jälleen kerran ristiriitaista informaatiota.


Voi tietysti riippua tekstistäkin, tuntuuko preesens kääntäjän kielikorvaan jotenkin oudolta... Owen käänsi kyllä tuon minun novellini ihan sujuvasti ja asiaa edes puheeksi nostamatta preesensiksi.
Minne menetkin, siellähän olet.
jPekka
 
Viestit: 117
Liittynyt: 04.10.2004, 19:13:11
Paikkakunta: Töyrynummi

ViestiKirjoittaja Hanska » 21.11.2010, 19:59:58

Piikki kirjoitti:Miksi takaumaa ei voisi kirjoittaa täsmälleen samassa aikamuodossa kuin muutakin tekstiä, kunhan sen vain jotenkin merkkaa takaumaksi? Otsikoinnilla, johtolauseella? Olen myös nähnyt liukumia, eli merkkaus tehdään takauman alussa pluskvamperfektillä, ja sitten liukumalla nopeasti luontevaan imperfektikerrontaan. Asiayhteys on paljastanut, että nyt puhutaan jutusta joka päähenkilölle tapahtui aikoja sitten.

Juups, kyllä on takautumissa monenlaista tekniikkaa näkynyt ja pitkälti on kirjoittajan taitavuudesta just sen tekniikan kohdalla, miten homma onnistuu. Ja lukijan mausta, miten ottaa eri tekniikat vastaan. Niin kuin kirjoittamisen kanssa yleensäkin, monen monituiset tekniikat ovat sallittuja ja niitä saa käyttää, kunhan sen tekee hyvin. :wink: Ei pidä rakentaa itselleen muureja, että mitä saa käyttää ja mitä ei, vaan kokeilemaan ja testaamaan ja oppimaan lukemalla muilta kirjoittajilta.
Ei velliä eli novelli!
Sanoja, sanoja
Hanska
 
Viestit: 638
Liittynyt: 05.10.2004, 10:00:50
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja tniemi » 24.11.2010, 09:11:32

Hanska kirjoitti:Miksi takaumaa ei voisi kirjoittaa täsmälleen samassa aikamuodossa kuin muutakin tekstiä, kunhan sen vain jotenkin merkkaa takaumaksi?

Erottuminen on tärkeää. Saan henk. koht. joka kerta risuja siitä, miten takauma ei erotu tekstistä.

Lisäksi, huomaan nytkin, että kun kirjoittaa pitkää takaumaa imperfektiin (sisältää informaatiota, jonka kertominen suorana kuvauksena pudottaisi tekstin muiden osien jännitettä, joten sen on oltava takauma...) niin lukija putoaa tietyn pisteen jälkeen kärryltä. Kymmenen sivun jälkeen takauma on nykyhetki, ja kun sieltä sitten palataan nyky-nykyhetkeen, niin seurauksena on hetkellinen aika-avaruudellinen disorientaatio, itse asiassa:

Hanska kirjoitti:... , kunhan sen tekee hyvin. :wink:

sisältää kaiken oleellisen. Itse asiassa tuossa on koko kirjoittaminen kiteytettynä. Kaikki on sallittua, kunhan sen tekee hyvin.

Meilläpäin "se vaan pitää kirjoittaa hyvin" on leikkisä sutkaus, jota käytetään sellaisesta juonen kohdasta, jossa jokin asia on suoraan sanottuna aavistuksen kökkö.

Nekin kohdat menevät, ovat loogisia, noudattavat hahmon tunnetiloja, kunhan ne kirjoittaa hyvin.
tniemi
 
Viestit: 764
Liittynyt: 30.04.2005, 19:44:42
Paikkakunta: Terra, Sol

ViestiKirjoittaja Hanska » 24.11.2010, 13:53:48

tniemi kirjoitti:Erottuminen on tärkeää. Saan henk. koht. joka kerta risuja siitä, miten takauma ei erotu tekstistä.

Luulen, että tässä ollaan spekkis- ja scifipuolella vanhoillisempia. Mainstream-kirjoissa takaumat saattavat tulla hyvin huomaamatta ja luotetaan siihen, että kyllä lukija oivaltaa asian... aikanaan. Kävin tästä aiheesta aikoinaan kirjeenvaihtoa luovan kirjoittamisen opettajan kanssa, kun pohdin, miten erotan takauman (ehdotin kursiivia, kun olin nähnyt kirjoissa tätä käytettävän ihan kivasti). Opettaja sen sijaan muistaakseni ehdotti, että voisin jättää kursiivin pois ja luottaa siihen, että lukija oivaltaa asian. No, siinä nimenomaisessa novellissa lukija varmaan olisikin ymmärtänyt, sillä kaikki takaumat olivat lapsuudessa ja tekstin tyylikin muuttui niissä lapsen tavaksi ajatella.

Henk. koht. olen kyllä sitä mieltä, että lukijakin voi hiukan tehdä aivotyötä kirjojen parissa... öhm... täytyy tässä myöntää, että Hal Duncanin Vellum on mulla vielä vaiheessa tämän seikan takia... siis sen että lukijan täytyy tehdä töitä, että pysyy jyvällä. Duncanin ajattelutapa oli niin erilainen kuin meikäläisellä, että pakko aloittaa kirja alusta ihan toisella asenteella kuin ensimmäisellä kerralla. No, elämässä tuleekin olla haasteita. :wink:
Ei velliä eli novelli!
Sanoja, sanoja
Hanska
 
Viestit: 638
Liittynyt: 05.10.2004, 10:00:50
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja MaKo » 24.11.2010, 14:32:51

Vähän epäjärjestyksessä:

Hanska kirjoitti:...siis sen että lukijan täytyy tehdä töitä, että pysyy jyvällä.


Olen aivan täydellisesti eri linjalla(*). Minusta hyvä teksti on sellainen, että siinä pysyy jatkuvasti kelkassa. Rehellisesti voin myöntää, että "lukijaa haastavan" kirjallisuuden lukeminen tyssää itselläni aivan alkumetreille enkä siis kirjoittajana missään tapauksessa halua kirjoittaa sellaista tekstiä, jota en itse haluaisi lukea.

Kauheita ovat sellaiset tekstit, joissa esimerkiksi on vaikkapa kolmen henkilön dialogi ilman johtolauseita tai mitään muitakaan viitteitä siitä, kuka sanoo minkäkin. Tai se, että tarina nojaa niin puhtaasti intertekstuaalisiin viittauksiin, että saat selvää - jos saat - tekstistä ainoastaan, jos olet sattunut lukemaan juuri samat kirjat kuin kirjoittaja ja vieläpä olet käsittänyt ne samalla tavalla. Minusta tällainen on useimmiten pelkkää tekotaiteellista kikkailua; mutta tottakai, jos kirjoitetaan kirjoja kirjailijoille, kriitikoille tai muille erittäin paljon lukeneille, silloin tällainen uusien urien etsiminen on aivan sallittua.

(*) Tottakai tämä riippuu kirjallisuuslajista / -tyylistä sekä lukijasta, mutta siis tässä lähinnä omia mieltymyksiä lukijana ja kirjoittajana.

Hanska kirjoitti:Henk. koht. olen kyllä sitä mieltä, että lukijakin voi hiukan tehdä aivotyötä kirjojen parissa...


Olen samaa mieltä, että hyvä kirja kutkuttelee ajatuskoneistoa ja herättää mietteitä. Mutta miten teksti voisi herättää mitään kutkuttavia tunteita, jos sitä ei ymmärrä? Jos ainoa palkinto tuntikausien puurtamisesta ja sivujen uudelleen lukemisesta on se, että olet ehkä tajunnut, mitä tekstissä saattoi tapahtua, tai ketä henkilöitä siinä oli, tai mitä siinä sanottiin ja kuka sen sanoi...
MaKo
 
Viestit: 460
Liittynyt: 05.04.2008, 15:54:19
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Piikki » 24.11.2010, 14:37:03

Kytetty ja ihan ok keino romaanissa kirjoittaa takaumaa samassa aikamuodossa kuin muu teksti on takauman irrottaminen omaksi luvukseen, ja sen otsikoiminen esim. "10 vuotta aiemmin" tms päiväyksellä. Onha toki vaarana, että lukija unohtaa lukua lukiessaan että lukee takaumaa, mutta no, sen verran lukijan pitäisi pysyä hereillä.

Pitäisi oikeastaan etsiä esimerkkejä hyvistä takaumatoteutuksista...
Piikki
 
Viestit: 1167
Liittynyt: 25.09.2004, 17:48:54
Paikkakunta: Ristiina

ViestiKirjoittaja Hanska » 24.11.2010, 15:03:09

MaKo kirjoitti:Kauheita ovat sellaiset tekstit, joissa esimerkiksi on vaikkapa kolmen henkilön dialogi ilman johtolauseita tai mitään muitakaan viitteitä siitä, kuka sanoo minkäkin.

Nämä tuottavat mullekin tuskaa lukijana (ja kirjoittajana en ole koskaan harrastanut tämän sorttista lukijan kidutusta). Olen joskus miettinyt, mitä kirjoittaja hakee tällaisella toteutuksella. Onko kyse jostain rytmiikasta? Pitäisikö tällaista dialogia lukea jotenkin intuitiivisesti? Onko ko. kohdassa ihan sama, kuka sanoo mitäkin, ja on haettu jotain suurempaa yhteyttä? Hmm... en ole koskaan keksinyt, mitä niissä on haettu takaa, enkä ole päässyt kysymään suoraan keneltäkään kirjoittajalta, miksi on valinnut sellaisen ratkaisun.

Piikki kirjoitti:Kytetty ja ihan ok keino romaanissa kirjoittaa takaumaa samassa aikamuodossa kuin muu teksti on takauman irrottaminen omaksi luvukseen, ja sen otsikoiminen esim. "10 vuotta aiemmin" tms päiväyksellä. Onha toki vaarana, että lukija unohtaa lukua lukiessaan että lukee takaumaa, mutta no, sen verran lukijan pitäisi pysyä hereillä.

10 vuotta aiemmin tai 24 tuntia aiemmin... onko tämä tullut amerikkalaisista TV-sarjoista kirjoihinkin? Just tätä tekniikkaahan monet sarjat käyttävät. Jakson alussa on jokin vaikea tilanne (päähenkilö tukalassa tilanteessa), ja kohtaus jätetään tähän gliffhangeriin, ja seuraavassa kohtauksessa on kaksi viikkoa aikaisemmin tai 48 tuntia aikaisemmin. Tämä alkaa olla sarjoissakin jo niin loppuunkaluttu, etten enää kauheasti jaksa innostua tästä tavasta, vaikka se onkin kyllä tosi selkeä ja laiskemmankin lukijan pitäisi pystyä seuraamaan näin toteutettuja takaumia. Ja kirjoittajallekin se tosi helppo, ei tarvitse pähkäillä takaumatekniikan kanssa.
Ei velliä eli novelli!
Sanoja, sanoja
Hanska
 
Viestit: 638
Liittynyt: 05.10.2004, 10:00:50
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja MaKo » 24.11.2010, 15:50:29

Johtolauseettomat laumapuhelut ja sellaiset:

Hanska kirjoitti:Nämä tuottavat mullekin tuskaa lukijana (ja kirjoittajana en ole koskaan harrastanut tämän sorttista lukijan kidutusta). Olen joskus miettinyt, mitä kirjoittaja hakee tällaisella toteutuksella.


Ehkä niillä haetaan elämyksiä? Kai tuskallinen lukukokemuskin luetaan sellaiseksi?

Hanska kirjoitti:10 vuotta aiemmin tai 24 tuntia aiemmin... onko tämä tullut amerikkalaisista TV-sarjoista kirjoihinkin? Just tätä tekniikkaahan monet sarjat käyttävät. Jakson alussa on jokin vaikea tilanne (päähenkilö tukalassa tilanteessa), ja kohtaus jätetään tähän gliffhangeriin, ja seuraavassa kohtauksessa on kaksi viikkoa aikaisemmin tai 48 tuntia aikaisemmin.


Eikö tämä ole ihan yleisempikin juttu eli aloitetaan tarina eräänlaisella prologilla, jossa kerrotaan osa jäljempänä tulevasta tapahtumasta? Joissain lukemissani tarinoissa tällaista tekniikkaa on käytetty. Joissain tapauksissa sen käyttö on tuntunut vähän siltä, että kirjoittaja on ajatellut tarinansa alun olevan sen verran tylsä, että hän on ajatellut antaa prologin muodossa lukijalle lupauksen siitä, että "kyllä tämä tästä paremmaksi muuttuu, jos jaksat lukea."

Mulla itselläni on tapana aloittaa tarinan kirjoittaminen kronologisesti järjestettynä. Joissain tarinoissa tarvitaan kuitenkin enemmän alustusta, jolloin "päästä" muodostuisi sen verran raskas, että on parempi koettaa selvittää tapahtumien taustoja sopviin väleihin kirjoitetuilla takaumilla. Joskus koetan sitten välttää takaumasumaa kirjoittamalla prologin tai jonkin sen kaltaisen.

En muista koskaan käyttäneeni tuollaista tapaa, että aloittaisin tarinan katkelmalla jäljempänä tulevista tapahtumista. Voisin kuitenkin ajatella, että sellainen saattaisi olla hyvä ratkaisu silloin, kun "välähdys tulevaisuudesta" valottaa tilanteen rakentamista ja päin vastoin.
MaKo
 
Viestit: 460
Liittynyt: 05.04.2008, 15:54:19
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Piikki » 24.11.2010, 21:30:02

Hanska kirjoitti:10 vuotta aiemmin tai 24 tuntia aiemmin... onko tämä tullut amerikkalaisista TV-sarjoista kirjoihinkin? Just tätä tekniikkaahan monet sarjat käyttävät. Jakson alussa on jokin vaikea tilanne (päähenkilö tukalassa tilanteessa), ja kohtaus jätetään tähän gliffhangeriin, ja seuraavassa kohtauksessa on kaksi viikkoa aikaisemmin tai 48 tuntia aikaisemmin.


On se kirjallisuudessa ihan sallittu keino, siis ennakointi, ja sitä voi käyttää vaikka vain yhden lauseen tai kappaleen verran. "Mil tulisi kuolemaan illalla, mutta hän oli siitä vielä onnellisen tietämätön." Ja taitaa olla toisinpäin, eli se on valunut kirjallisuudesta elokuviin. Vai lieneekö jo antiikin ajoilta tuttu menetelmä... ON myös epäkronologisia palapelitarinoita.

Oleellisinta mielestäni on keinon funktio. Eli jos epäkronologisuus on perusteltua, niin kyllä sitä voi käyttää. Joissakin tekstessä ennakointi ja takaumatekniikka tuovat aidosti lisää tarinaan.
Piikki
 
Viestit: 1167
Liittynyt: 25.09.2004, 17:48:54
Paikkakunta: Ristiina

ViestiKirjoittaja tniemi » 25.11.2010, 08:39:25

Nivenin tarinoiden lait, pykälä viisi, vapaa käännös:

Jos ei ole mitään sanottavaa, niin sano se taiteellisesti. Jos on jotain sanottavaa, niin sano se niin selkeästi kuin mahdollista.

Asimov oli asian suhteen samoilla vesillä, yksinkertaista ja kristallinkirkasta.

Hyvää tekstiä ei näe. Se on hajutonta ja mautonta.
Tuntuu arkijärjen vastaiselta kirjoittaa jotain niin valjua, mutta asialle on täysin selkeä syynsä.

Kun lukija törmää tekstissä asiaan, josta hän ei saa suorilta selvää ("kuka tämän sanoi?" -repliikit, ajan ja paikan rikkominen ilman selkeää takaumaa) niin lukija putoaa reaalimaailmaan.

Hän istuu sohvalla ja lukee tekstiä, ja yrittää ratkaista sen sisältämää kirjoitusteknillistä palapeliä, jolla ei ole usein mitään tekemistä itse tarinan kanssa.

Juuri sitä ennen hän oli vuosituhansia vanhalla asteroidiasemalla, jossa hän yritti hahmojen kanssa avata ilmalukon ovea, jonka oli joskus aikoinaan sitten suunnitellut ihminen, mutta ihminen eri kulttuurista. Kytkimet sopivat sormiin, mutta merkinnöistä ei saa selvää. Pitäisikö kokeilla painella jotain, vai siirtyä suoraan plasmaleikkuriin?

Pidän itse lukijani paljon mieluummin siellä asteroidiasemalla kuin kotisohvalla. Täydellinen tekstiin uppoutuminen vaatii selkeää ja yksinkertaista tyyliä, sekä nöyryyttä oman ns. nerokkuuden kanssa.

Teksti toimii, kun sitä ei huomaa lukevansa.

Tietenkin, jos sanottavaa ei ole, niin sekin pitää piilottaa...

[väsynyt provo] Veikkaan, että jos 100%-arkirealistisen mainstream-tarinan kirjoittaisi yksinkertaisesti ja kristallinkirkkaasti, niin lopputulos olisi herkästi niin tappavan tylsä (Marjatta kävi K-kaupassa, hän osti litran maitoa.) että kirjoittaja ajautuu koristelemaan tekstiä jollain tekotaiteellisella kikkailulla, jolla periaatteessa ei ole mitään muuta merkitystä kuin se, että ilman sitä tekstissä ei olisi mitään luettavaa. [/väsynyt provo]
tniemi
 
Viestit: 764
Liittynyt: 30.04.2005, 19:44:42
Paikkakunta: Terra, Sol

ViestiKirjoittaja tniemi » 25.11.2010, 09:06:57

MaKo kirjoitti:Joissain tarinoissa tarvitaan kuitenkin enemmän alustusta, jolloin "päästä" muodostuisi sen verran raskas,

Omat tarinani ovat järjestään näitä "päästä raskaita". Novellin kaksi ensimmäistä sivua on yleensä ladattu totaalisella maailmankuvauksella, joka pitää vain puskea pois, jotta päästään itse tarinaan. Tämä on huono homma.

Yritän itse opetella pilkkomaan maailmankuvauksen sellaisiin paloihin, jotka voisi ripotella pitkin matkaa. Lukijalle kerrotaan se, mikä lukijan täytyy tietää.

Ideana olisi, että koko planeetan fysiologiaa ei tarvitse kuvata heti alussa. Riittää kun rämmitään eteenpäin ja painepuku sihisee. Siinä vaiheessa kun limamato nousee lammikosta, niin voidaan todeta, että kyseessä ei ole hiilivetyihin perustuva elämänmuoto, vaan typpeen ja fosforiin perustuva kuntaeliö, jolle vesi on tappavaa myrkkyä.

Tämä kaikki hyvä -- mutta siinä vaiheessa kun puvun happivuoto näppärästi räjäyttää koko typpi-fosforimadon, niin lukja huutaa laitonta, koska asiaa ei alustettu. Laskuvarjo oli penkin alla! Sankarilla olikin laserpyssy!

Ja tämäkin kaikki vielä suhteellisen siedettävää -- mutta sitten tulee näitä seikkoja, kuten tuon yhden vanhan tekstin kanssa, joka pitäisi editoida kirjaan meneväksi...

Tarinassa on pitkä alku jossa ei tapahdu mitään, joten tein siihen joskus muinoin bond-alun (leikataan suoraan keskelle toimintaa!) mutta koska koko pitkä alku pitää silti kertoa, niin bond-alkua seuraa pitkä takauma. Ei hyvä.

Fiksumpi ratkaisu olisi kertoa koko homma kronologisesti ja yrittää maustaa tylsää osuutta jollain sellaisella sisällöllä joka on oleellista. Hyödyntää kerronnallista tyhjiötä, käyttää sitä kantopintana.

Minulla ei vain ole haisuakaan mitä tuo uusi ja oleellinen sisältö olisi.
Jotain uutta ja oleellista...
tniemi
 
Viestit: 764
Liittynyt: 30.04.2005, 19:44:42
Paikkakunta: Terra, Sol

ViestiKirjoittaja tniemi » 25.11.2010, 09:15:12

Ilmoittakaa, jos nuo minun lyhyet avaruusseikkailu-esimerkkini alkavat tympiä. Niitä tuntuu putkahtelevan ulos, koska ilmeisesti kaipaan yksinkertaisen ja perinteisen seikkailutarinan kirjoittamista.

Pitänee varmaan jättää sellainen tilaukseen.
tniemi
 
Viestit: 764
Liittynyt: 30.04.2005, 19:44:42
Paikkakunta: Terra, Sol

ViestiKirjoittaja Hanska » 27.11.2010, 09:41:44

tniemi kirjoitti:[väsynyt provo] Veikkaan, että jos 100%-arkirealistisen mainstream-tarinan kirjoittaisi yksinkertaisesti ja kristallinkirkkaasti, niin lopputulos olisi herkästi niin tappavan tylsä (Marjatta kävi K-kaupassa, hän osti litran maitoa.) että kirjoittaja ajautuu koristelemaan tekstiä jollain tekotaiteellisella kikkailulla, jolla periaatteessa ei ole mitään muuta merkitystä kuin se, että ilman sitä tekstissä ei olisi mitään luettavaa. [/väsynyt provo]

Heh, joo, mutta itse esim. sain kauan sitten ihan hirveen isot kiksit jostain Raija Siekkisen novelleista, joissa päähenkilö ei oikeastaan tehnyt muuta kuin katseli ikkunasta ulos ja tupakoi. No, tietty hän myös ajatteli ja tunsi.

Kuulun siihen lukijakaartiin, joka saa kiksejä rakenteesta ja kielestä, en siis pelkästään tapahtumista ja ihmeentunnusta. En pidä tekstiä kikkailevana taiteellisuutena kauhean herkästi; minusta on mukava tutkia myös tekstiä tekstinä, pohdiskella rakenteita ja jos kirjoittaja tuo eteeni jotain ihan uutta tällä rintamalla, niin yleensä hämmästelen sitä uteliaana kuin lapsi ja mietin, voisinko minäkin tehdä jotain tuollaista. Esim. Steven Hallin Haitekstin "kikkailut" tekstikuvilla ym. olivat minusta vallan mainioita, jotka hätkähdyttivät ja ravistelivat (että näinkin voi kirjaa kirjoittaa!) ja piristivät ihan valtavasti.

Mutta toki nautin minäkin siitä, kun saan välillä upota totaalisesti pois tästä reaalitodellisuudesta ja elää edes hetken aikaa kirjan välityksellä jossain kaukana ja kokea ihmeellisiä asioita. Monenlaisia kirjoja tarvitaan, koska on monenlaisia lukijoita, ja samakin lukija etsii kirjoista eri aikoina eri asioita.

tniemi kirjoitti:Ilmoittakaa, jos nuo minun lyhyet avaruusseikkailu-esimerkkini alkavat tympiä.

Ei niin pätkääkään. Voiko avarruusseikkailu muka tympiä? :shock: Nope.
Ei velliä eli novelli!
Sanoja, sanoja
Hanska
 
Viestit: 638
Liittynyt: 05.10.2004, 10:00:50
Paikkakunta: Turku

Edellinen

Paluu Kirjoittaminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron