Puheenjohtajan linjanvetopuhe 2011

Ilmoituksia STk ry:n toiminnasta.

Valvojat: Moderaattorit, Tiedottajat

Puheenjohtajan linjanvetopuhe 2011

ViestiKirjoittaja Piikki » 07.01.2011, 00:13:16

Viime puheenjohtajavuoteni aluksi asetin yhdistykselle tavoitteeksi kaksi asiaa: Kosmoskynän aikataulujen kiinnikurominen ja kotisivujen uusimisen. Mahdoton muuttui mahdolliseksi, sillä aivan vuodenvaihteessa saimme sekä vuoden 2009 että 2010 viimeiset numerot painosta ulos. Kiriminen ei mennyt ihan kuten alun perin suunnittelimme, eli kuutta numeroa ei pystytty tekemään. Aika loppui kesken ja taloustilanne tuli myös seinäksi vastaan. Yhdistyksen nykyisellä jäsentulokapasiteetilla sekä avustuksilla ei kuuden lehden painaminen ja postittaminen yksinkertaisesti ollut mahdollista. Kiitos Jyväskylän Science Fiction Seura 42:n saimme vuoden 2009 tilaajalahjan eli runonumeron painetuksi. Iso kiitos ja halaus kuuluu kaikille lehden tekoon tavalla tai toisella osallistuneille: pystymme aloittamaan vuonna 2011 todellisessa aikataulussa.

Kosmoskynää luotsaa vuoden ensimmäisestä numerosta eteenpäin Christine Thorel, ja taitosta huolehtii Teemu Helenius. Uusien toimijoiden myötä niin sisältö kuin ulkoasu on kokenut muutoksia. Jäsenet ovat tervetulleita mukaan tekemään lehteä, Netticolosseumiin on avattu oma keskusteluosionsa Kosmoskynää varten. Sitä kautta voi antaa palautetta ja heittää sisältöideoita.

Kotisivut eivät sen sijaan ole ulkoisesti nitkahtaneet eteenpäin, vaikka paljon asiasta on keskusteltukin hallituksen ja muiden aktiivien keskuudessa. Pärjäämme toki nykyisilläkin, mutta muutospaineita on silti: lähinnä siksi, että pääsivujen päivittäminen on ollut hankalaa ja sivustolla oli vuoden mittaan selkeitä käyttökatkoja. Www-toimintamme ovat myös hajonneet useampaan eri paikkaan, joka ei välttämättä ole haitta kunhan osaset toimivat.

Katsomme siis vuoden 2011 aikana, löytyykö uudistukseen käsipareja, ja kuinka saisimme asiat hoidetuksi mahdollisimman vähällä työllä.

On kuitenkin yksi sivujen ulkoasuun liittyvä seikka, joka joudutaan tavalla tai toisella huomioimaan. Syyskokouksessa nimittäin päätettiin, että yhdistyksen nimi muuttuu muotoon Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry (lyhenne muotoa Stk). Aiheesta ei ole toistaiseksi laajemmin tiedotettu eikä meteliä pidetty, koska nimeä ja sääntömuutosta ei ole vielä hyväksytetty maistraatissa. Toivon, että tämä nimenlaajennus tekee näkyvämmäksi sen seikan, että yhdistyksemme on koko ajan ottanut siipiensä suojaan myös fantasian kirjoittajat, ja toivoo heidän jatkossakin uskaltautuvan joukkoon.

Olen seurannut Tieteiskirjoittajien toimintaa läheltä nyt noin kymmenen vuoden ajan, joskus vähän kauempana aktiivien joukosta mutta kuitenkin aina jollakin tavalla mukana. Kun tulin yhdistykseen vuonna 2000, eli toiminta hiljaiseloa. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, ja yhdistys on kasvanut aktiviteeteiltaan mittavaksi valtakunnalliseksi toimijaksi, lehden lisäksi on kirjoituskilpailuja, tapaamisia, kursseja, rinkitoimintaa, koticoneja, arvostelupalvelu ja nettikeksutelua. En tiedä yhtään toista yhdistystä, joka tekee niin paljon niin pienillä kustannuksilla. Ja tästä kätevästi pääsenkin siihen isoimpaan tämänhetkiseen ongelmaan eli rahaan.

Yhdistyksemme saamat avustukset eivät ole linjassa toiminnan laajuuden kanssa. Valtakunnallisena yhdistyksenä meillä ei ole säännöllistä vapaata avustusta, vaan kaikki jäsentulojen ja myyntitulojen ulkopuolelta tulevat varat täytyy aina korvamerkitä jotakin tarkoitusta varten. Ja se taas tarkoittaa erilaisten hakemusten tekemistä, toiminnan tarkkaa seuraamista ja tilittämistä. Niukin varoin elävä yhdistys on herkkä pienillekin muutoksille. Jos tietty avustus jää saamatta, joudutaan rahat raapimaan kasaan muutoin, ja jokin yksittäinen toiminta jättää kokonaan väliin tai vähälle huomiolle.

Uutena tavoitteena on siksi saada vuoden 2011 aikana taloustilannetta kohennettua, jäseniä lisää, mainostuloja lehdelle ja avustuksiin korotuksia. Tässä jokainen jäsen voi auttaa: jos tiedät spefin kirjoittajan, joka ei vielä ole yhdistyksen jäsen, näytä hänelle Kosmoskynää, kerro toiminnasta ja ehdota yhdistyksen tukemista joko jäsenmaksun tai Kosmoskynän tilauksen muodossa. Jos ystäväsi ei omista vielä yhdistyksen kirjoittajaopasta, niin vinkkaa siitä hänelle - se on opus joka kannattaa omistaa.

Luottavaisin mielin vuoteen 2011: pidämme kukkaron nyörit nyt tiukilla, pistämme toimintamme tärkeysjärjestykseen ja sinnittelemme tästäkin tilanteesta läpi. Teemme yhteistyötä muiden seurojen kanssa, osallistumme tapahtumiin ja muistamme myös välillä kirjoittaa.

Palaute on edelleen tervetullutta. Ottakaa reilusti yhteyttä.

Anne Leinonen usvazine@gmail.com

Yhdistyksen sähköpostilistalle voidaan liittyä osoitteesta https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/stk. Listalle rekisteröityneet voivat myös lopettaa listan tilaamisen saman osoitteen kautta.

Yhdistyksen tiedotteet tulevat jatkossakin sekä sähköpostilistalle että Netticolosseumiin osoitteeseen: http://tieteiskirjoittajat.utu.fi/netticolosseum/

Kosmoskynän palautelokero: http://tieteiskirjoittajat.utu.fi/netti ... m.php?f=21
Piikki
 
Viestit: 1167
Liittynyt: 25.09.2004, 17:48:54
Paikkakunta: Ristiina

Paluu STk ry

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron