tuatara: Vuorovesi

[Hanska]

Väsyneenä ei saisi arvioida, mutta sanonpa nyt jotain.

Sellainen sadunomainen tunnelma tässä on. Ehkä kieli ja kuvat ovat mukana luomassa sitä (kyyneleet polttivat poskiani kuin tulivirrat, sydän verta vuotaen). Ja loppuun luettuani tuli mieleen vanha, iki-ihana satu Pieni merenneito; samanlainen ongelmanasettelu tässäkin.

Pidin tekstissä siitä, että merenneitous pantattiin tuonne aika loppuun asti. Se aiheutti kivan ahaa-herätyksen lukijalle. Myös noista ravuista ja niiden yksityiskohtaisesta kuvailusta pidin.

Räytyminen Rogeriin perään sai minut miettimään, meneekö liian imeläksi. Enkä osaa oikein vieläkään sanoa, lipsahtaako imelän puolelle. Vai salliako sadunomaiselle tekstille? Makuasioitahan makeusasteetkin ovat, mutta varovainen kyllä on aina hyvä olla noissa räytymiskuvauksissa, koska silloin liipataan läheltä kliseitä.

Pientä stilisoimista tekstistä ehkä löytyisi, mutta loppujen lopuksi aika vähän eikä mitään suurta. Elävää ja soljuvasti eteenpäin menevää se suurimmaksi osaksi on. Rytmi on tosi luontevaa, nautin siitä helppouden tunnusta, mikä siinä on.

Jotain muutoksia ehdottaisin. Tässä pari esimerkkiä.

"Tähän oli nousuvesi siis minut hulluuteni jäljiltä viskannut. Hulluuden, jonka oli aiheuttanut yksi ainoa mies.

Voi, Roger! Itkin kyyneliä, jotka..."

Jotta lukija saisi itse oivaltaa, mistä hulluudesta oli kyse, fraseeraisin tiukemmin näin:

"Tähän oli nousuvesi minut hulluuteni jäljiltä viskannut.

Voi, Roger! Itkin kyyneliä, jotka... "

Toinen kohta:

"Jokin viileä ja märkä ryömi käteni yli, kun makasin vatsallani nyyhkyttämässä. Pakottauduin katsomaan. Se oli pieni taskurapu, jonka sinisenharmaa panssari kiilteli nousevan auringon valossa. Se mulkoili minua kysyvästi hullunkurisilla tappien päässä olevilla silmillään ja nipisti saksillaan sormeani melkein hellästi ennen kuin viipotti matkoihinsa rapujen hassulla sivuttaisella tavalla. Sen lähdettyä tunsin itseni entistä yksinäisemmäksi."

Tämän kappaleen järjestelisin hiukan eri järjestykseen näin:

"Jokin viileä ja märkä ryömi käteni yli, kun makasin vatsallani nyyhkyttämässä. Pakottauduin katsomaan. Pieni taskurapu mulkoili minua kysyvästi silmillään, jotka keikkuivat hullunkurisesti tappien päässä. Sen sinisenharmaa panssari kiilteli nousevan auringon valossa. Melkein hellästi se nipisti saksillaan sormeani, ennen kuin viipotti matkoihinsa rapujen hassulla sivuttaisella tavalla. Sen lähdettyä tunsin itseni entistä yksinäisemmäksi."

Pikkunovellina tämä pysyy jäntevästi kasassa. Ehkä kaipaisin tähän jotain potkua ja myös selvää irtiottoa Pienestä merenneidosta. No, tästä tuli kuitenkin semmonen loppufiilis, että päähenkilö - tarpeeksi räydyttyään - tuli järkiinsä ja karisteli "hulluuden" itsestään. Ihan positiivinen päätös siis :-)

[tuatara]

Tuo Pieni merenneito on varmaan ollut alitajuisesti mielessä tätä kirjoittaessani, tosin hoksasin yhteyden vasta nukuttuani kirjoittamisen päälle ja lähtiessäni paikkaamaan ja oikolukemaan tekstiä. Tuli vähän sellainen pöh!-olo, mutta toisaalta - milloin viimeksi kukaan on pystynyt keksimään jotakin todella omaperäistä?

Satutyyli oli kokeellinen. Kirjotan pääasiassa fantasiaa, mutta siinäkin pyrin yleensä realistiseen kuvailuun. (Tiedä sitten miten hyvin onnisuu...) Pidin tyylistä lyhyessä tarinassa, mutta en taida haluta kokeilla sitä mihinkään pitkään. Voisi olla tuskaista luettavaa.

Romantiikka on se paha paikka. Aiheena rakkaus on niin herkullinen, että en malta pysyä erossa siitä, mutta se pyrkii joskus menemään törkeästi yli. Tämä on kyllä ehkä pahemmasta päästä, mutta kaiken kaikkiaan... sellaiset tekstini, joissa ei ole käsitelty rakkautta missään muodossa edes vilaukselta, pystyy laskemaan yhden käden peukalolla. :P Joku siitä siirapista tykkää, joku toinen taas ei. Mutta jos haluaisi miellyttää ihan joka ikistä, mistään ei voisi kirjoittaa ikinä.

Jäin miettimään, kiirehdinkö loppuun turhan nopeasti. Siis muuttuuko päähenkilön suhtautuminen asioihin jotenkin liian äkillisesti?

Tämä teksti toisaalta houkuttelisi minua tekemään kokeiluja jonkinlaisella takautumarakenteella, jollaista en ole yrittänyt ennen. Siinä voisi vielä kertoa vaikka, miten tämä rakkaus sai alkunsa ja jotain siitä välistä. Olisikohan kokeilu ihan tuhoon tuomittu ja valuisiko lukijalta siirappia jo nenästäkin? ;)

Noita parannusehdotuksia punnitaan vakavasti. Mutta, elämäni kolmas novelliyritelmä (siis sellainen, jonka olen tosiaan saanut valmiiksi) ja positiivissävyistä palautetta. Vau. Takkuiselta tuntuu, mutta ehkä pitää jatkaa yrittämistä.

[Mayhew]

Joo, tosiaankaan ei kannattaisi tehdä näitä arvosteluja väsyneenä, mutta yritetään kuitenkin.

Jep, eli kirjoittaa osaat, se on varmaa ja omasta mielestäni tekstikin on aikasta valmista, mutta ei kuitenkaan ihan.

Eli tykkäisin (ja nämä ovat makuasioita), jos tekstiä olisi väritetty hieman enemmän, mutta ei kuitenkaan liikaa, sillä edellämainittua siirappia tuossa jo on. Ehkä vain joitain pienen pieniä muutoksia: ) Muutamia lyhyitä peräkkäin olevia lauseita voisi mielestäni myös yhdistellä, se tuntuisi jotenkin hyvältä.

Kaiken kaikkiaan hyvää jälkeä!!!

[Hanska]

[Satkuli]

[LittleFairy]