Tilannepäivitys

[Piru Naiseksi]

sillä olen jäänyt koukkuun kirjoituskilpailuihin riimimittelöihin. vai ? Tuomarit joko puolesta virkkeestä tyrmäävät :ni tai Mutta minulla on rattoa luomisaskereissani! Sijoittuminen ynnämuihin ei haittaa - palautteettomuus sentään joskus.
Kuten jo otsikoin, niin etsiskelen taas ehoa kilpailua, johon kykenen kyhäämään edes jonkinlaisen suolloksen. Sitä valokuvauskilpailuakaan, jota varten jo otoksia näppäilin, ei tänä vuonna järjestetä .

[tniemi]

Psyykkaan itseäni, nyt tekemisen meininkiä tähän hommaan.

Nyt on hankittuna 4 kk työtilaa, uusi (käytetty) litteä näyttö, uusi näppäimistö ja hiiri. Itse asiassa kaksi näppäimistöä. Negatiivisena seikkana leipätyöt eivät pääty, vaan ne pitää nyt lomittaa kirjallisen työn kanssa, mutta tämä on enemmän henkinen kuin ajallinen asia.

Kun on 9½ vuotta työskennellyt pelkän läppärin varassa, niin oli suorastaan ahaa-elämys kääntää monitori pystyyn (!) ja pistää tekstinkäsittelyohjelma fullscreen-moodiin. Näin paljon tekstiä! Ja aito rullahiiri läppärin täppytäppyn sijaan. Nyt tekstin näkee ja sitä voi selata, millaista luksusta!

Nyt ei ole varusteista kiinni.

Seuraavaksi niskalenkki niistä pirun käytävistä... Räjäytän teidät umpeen!

[tniemi]

Huomio itselle: Takauma latistaa tunnetiloja. Älä kirjoita tunteellisuutta vaativaa kohtaa takaumana, vaikka se kuinka helpottaisi työskentelyä.

- - -

Ja en minä päässyt vieläkään kirjan kirjoittamiseen. Muokkaan novellia, ja toinen novelli on sen jälkeen kovasti tunkemassa pihalle.

(Ja minkä vuoksi vanhemmat kirjoittajat käyttävät vertauksia, joissa he yhdistävät kirjoittamisen ja ulostamisen?)

[Milkin]

Siitä on totisesti aikaa kun viimeksi tungin turpani tälle foorumille. Mutta moi kaikille.

Kirjoitin siis joskus reilustis yli vuosi sitten tuon scifi tarinani valmiiksi (noin 83k sanaa) muuta kokonaan uudelleen kirjoitettu kappale ym. No eihän siitä projektista loppujen lopuksi tullut mitään. Tiukkaa paskaa, mitä kukaan täysijärkinen ei kyllä lukisi kannesta kanteen.

Toisaalta käteen jäi huomattava määrä hahmoja, sekä sudenkuoppia joista ottaa opiksi. Löysinpä nyt pitkän tauon jälkeen jopa ajatuksia, ja lyhyitä pätkiä tekstiä joita saattaisi vielä pystyä käyttämään uudessa projektissani, dystopistisesta fantasia maailmasta kertovassa kertomuksessani.

Uutta projekti siis kirjoittelin viime vuoden puolella yhteensä miltei 50k sanaa, kunnes ... hahahha... huomasin, että tarina oli päässyt luisumaan väärään suuntaan, ja jotenkin muutenkin mitään sanomattomin tarinankerronta keinoin.

Palasin taas ongelman juurille (ensimmäiset 12k sanaa) ja aloin kirjoittamaan uudelleen. Tein selviä mailipylväitä enemmän ja jaksotin kohtauksia valmiiksi. Nyt olen sitten viimeisten kahden kuukauden aikana päässyt 26k sanaan asti, ja kuudennen luvun alkuun. Homma näyttää itseasiassa hyvältä tähän mennessä ja tarina soljuu eteenpäin. Olen karsinut turhia höpinöitä pois ja pitänyt mielessä, että jokaisen kappaleen olisi hyvä olla tarinan kannalta jollakin tavalla merkityksellinen tai tehdä selväksi jotakin maailmasta, tai pohjustaa jotakin tulevaa tapahtumaa.

Tämä ei varsinaisesti kuulu tähän osioon, mutta mitä mieltä olette: Pitäisikö tykittää raakis loppuun ja alkaa sitten vasta korjailemaan tekstiä, vai hio samalla kun kirjoittelee eteenpäin tarinaa?

Tulipas pitkä viesti. Ehkä se on annettavissa anteeksi pitkän hiljais eloni jälkeen kolosseumissa : )

[Rasimus]

Jaa. Olen ottanut nykylinjakseni tehdä vähän pidempiä tekstejä ja vähän laadukkaampia. Vaikka sitten sillä hinnalla, että kirjoitan vain jokavuotiseen Novaan ja siinä kaikki. Tai no... Nyt on toiveita saada Porttiinkin tekstiä aikaiseksi. Kirjoitusharrastus olisi surkeammassa jamassa, jos en olisi päättänyt että viikonloput istun läppäri sylissä kirjoitellen tekstejä, ja viikot on omistettu pöytäkoneen ääressä pelaten. Jos ei aseta itselleen moista tiukkaa ohjeistusta, niin silloin aika menee ihan väärään asiaan (kuten koko viikon käyttämiseen kaunokirjallisiin toimiin).

Nova-teksti on valmista kauraa. Ainoa ehkä on miettiä, pitäisikö kikkailla niin, että riviväli 2 ei ylitä 20 sivua. Nyt riviväli 1,5:lläkin jää sivurajan ylittymisestä vain niukasti vajaaksi. Enkä, jumalauta, halua enää mitään karsia pois kun tekstistä on väännetty n versiota jo muutenkin.

Tuo Portti-ehdokas (kilpailu, johon mä en muuten usko ) on saanut vasta luut. Merkkaan tekstissä "* * *"-merkeillä kohdat, joihin pitäisi loihtia vielä kerrontaa sitomaan avaintekstinpätkiä yhteen. Niitä merkkejä on jäljellä vielä kolme. Jotain tyhjänpäiväistä jaarittelua pitäisi kehittää. Sen jälkeen pitäisi lukea koko teksti huolella läpi, tarkistaa jokainen sanamuoto ja ilmaisu, sekä olla varovainen ettei kerronnassa kuvata mitään sellaisia asioita joita siinä ei voi kuvata. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että tarinassa kaikki taas perustuu siihen, että asiat eivät ole ihan sitä miltä näyttää. Joten en yksinkertaisestikaan voi kuvata asioita, jotka eivät tarinan todelliseen ympäristöön kuulu. Kun taas ne asiat, jotka kuuluvat, eivät saa paljastaa jujua ennen aikojaan. Sitten on vielä se pelko, että en saa jujusta edes sellaista kerrontaa, että se peittäisi homman ns. perinteikkyyden (=kliseisyyden. Mä oon huono keksimään kokonaan uusilta vaikuttavia ideoita )

Tämä ei varsinaisesti kuulu tähän osioon, mutta mitä mieltä olette: Pitäisikö tykittää raakis loppuun ja alkaa sitten vasta korjailemaan tekstiä, vai hio samalla kun kirjoittelee eteenpäin tarinaa?

Mähän en mistään mitään tiedä, mutta jos hiominen tarkoittaa loogisen tarinakokonaisuuden tarkastelua, niin minä kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä isoa kirjoitusoperaatiota ei edes kannata aloittaa jos ei tarina ole jo valmiiksi hiottuna suunnitelmana ja synopsiksena.

Muuten taas sanamuotojen ja kerrontatapojen hiominen on parempi jättää siihen pisteeseen kun kokonaisuus on jo tehtynä. Silloin tuntee olevansa lähempänä valmista ja se ärsyttävin osa (hiominen) tuntuu vähemmän turhalta touhulta. Vaikka muuten teenkin kaikissa asioissa aina ne paskimmat hommat ensin.

(Ja minkä vuoksi vanhemmat kirjoittajat käyttävät vertauksia, joissa he yhdistävät kirjoittamisen ja ulostamisen?)

Sä kysyt tosissasi tollasta kuin et tietäisi?

[Milkin]

Mähän en mistään mitään tiedä, mutta jos hiominen tarkoittaa loogisen tarinakokonaisuuden tarkastelua, niin minä kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä isoa kirjoitusoperaatiota ei edes kannata aloittaa jos ei tarina ole jo valmiiksi hiottuna suunnitelmana ja synopsiksena.

On kunnolliset mailipylväät valmiina tarinaan, mutta en tietenkään anna niiden tappaa luovuutta ja uusia ideoita. On annettava tuulen puhaltaa. Tämä on siis toinen romaani jota olen kirjoittamassa. 38k sanan poistaminen johtui lähinnä väärällä tavalla kerrotusta kertomuksesta, ei niinkään siitä, että juoni olisi mennyt väärään suuntaan. Hyppäsin ehkä myös pisteestä 1. pisteeseen 5. liian nopeasti, käymättä väliasemilla nimeltä 2,3 ja 4.

Siirtymä vaiheet jotka vaativat kuvailua ovat vielä se kohta jossa minun on hyvä pitää varani. Neuvo joka kuuluu kutakuinkin näin " Jos kohtaus tai kuvailu vaikuttaa tarpeettomalta ja tarina ei tarvitse sitä, on se parempi jättää väliin" kuulostaa sellaiselta mistä voi lähteä hyvin eteenpäin. Hyvä puolihan kirjoittamisessa on jokatapauksessa, että myöhemmin voi poistaa, muokata ja kirjoittaa kokonaan uusia kohtauksia. Sudenkuoppia joista ei myöhemmin voisi enää kivuta takaisin on käytännössä mahdotonta tehdä.

[tniemi]

Tämä ei varsinaisesti kuulu tähän osioon, mutta mitä mieltä olette: Pitäisikö tykittää raakis loppuun ja alkaa sitten vasta korjailemaan tekstiä, vai hio samalla kun kirjoittelee eteenpäin tarinaa?

Mähän en mistään mitään tiedä, mutta jos hiominen tarkoittaa loogisen tarinakokonaisuuden tarkastelua, niin minä kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä isoa kirjoitusoperaatiota ei edes kannata aloittaa jos ei tarina ole jo valmiiksi hiottuna suunnitelmana ja synopsiksena.

Silloin, joskus muinoin, kun itse kirjoittamaan aloittelin, huomasin, että oli parempi painella eteenpäin menemään kun jäädä vanhaa nypläämään. Yleensä se, mikä oli tuntunut ongelmalliselta olikin huomattavasti helpompaa korjata jälkeenpäin. (Kenties taidot olivat kehittyneet?)

Lisäksi huomasin, ettei rakenteen tarvinnut olla täydellisesti viilattu. Riitti kun tiesi kaksi (2) kohtausta eteenpäin.

Nykyään oma kirjoitusprosessini on totaalisen erilainen, mutta tuolla tavalla homma eteni vauhdilla, ja oli hauskaa. Molemmat olivat tärkeitä asioita, koska ne saivat kirjoittamaan. Ja kun kirjoitti, niin oppi. Ja kun oppi, niin kirjoitti paremmin ja helpommin.

Status: Kaksi novellia abouttiarallaa kirjoitettu. Jokohan kohta uskaltaisi sitä isoa käsikirjoitusta kurkata, vai vieläkö pitäisi kirjoitella novelleja... Valmiit synopsikset löytyy neljään tai viiteen, ja pienellä vaivalla kymmenkuntaan...

Työtilan vuokraus on toiminut erittäin hyvin! Se yhden viikon mittainen pakollinen ähkiminen-pähkiminen ennen kuin saa riviäkään päkistettyä pihalle puuttuu täysin. Kyseessä on sopivan rauhallinen avotoimisto, jonne ei kehtaa mennä tyhjänpantiksi istuskelemaan, koska siellä on toisiakin, ja jonne on pakko mennä, koska siitä on rahaa maksanut. Loistavaa!

Hitto kun olisi rahaa, niin vuokraisin syksyllä toiset 4 kk...

Sä kysyt tosissasi tollasta kuin et tietäisi?

Ho hohm!

[jlehtinen]

Terve kaikille!

Mielenkiintoista keskustelua suunnittelmallisen ja vapaamman kirjoittamisen hyvistä ja huonoista puolista.

tniemi kirjoitti:

Silloin, joskus muinoin, kun itse kirjoittamaan aloittelin, huomasin, että oli parempi painella eteenpäin menemään kun jäädä vanhaa nypläämään. Yleensä se, mikä oli tuntunut ongelmalliselta olikin huomattavasti helpompaa korjata jälkeenpäin. (Kenties taidot olivat kehittyneet?)

Huomasin tuon juuri viime syksynä, kun otin vuoden verran pölyttyneen keskeneräisen käsiksen (7 lukua kirjoitettu + suunnitelma) takaisin työn alle. Tajusin, että olin suunnitellut sen liian tarkasti ja tarinan kertominen loppuun tuntui työltä, ei harrastukselta. Hylkäsin jo kirjoitetut luvut, aloin kertoa tarinaa keskeltä ja puoli vuotta myöhemmin käsis alkaa olla valmis. Jos jonkinnäköinen runko on päässä kirjoittamisen ajan, pienet epäkohdat ja loogiset kömmähdykset voi korjailla sitten myöhemmin (näin ainakin toivon). Jätän isoja paloja myös tarkoituksella suunnittelematta, että voin yllättää itseni kun pääsen sinne asti, jolloin kirjoittaminen pysyy tuoreen tuntuisena.

Ehkäpä alan suunnitella tarinat tarkemmin siinä vaiheessa, kun tästä hommasta saa leivän...

[tniemi]

Ehkäpä alan suunnitella tarinat tarkemmin siinä vaiheessa, kun tästä hommasta saa leivän...

En tienaa tällä leipääni, mutta siitä huolimatta tuo suunnittelun määrä on itselleni yhä mysteeri...

Olen nyt kirjoittanut enemmän kuin aikoihin (novelleja), ja karkeasti tekstit voidaan jakaa kahteen porukkaan. Suunnitellut ja ei-suunnitellut. ("Eepokset" ja "välityöt.")

Suunnitellut ovat muhkuja, barokkimaisia möykkyjä, jotka toisinaan tukehtuvat omaan mahtipontisuuteensa.

Suunnittelemattomat ovat kepeitä, vapaastivirtaavia, unenomaisia, helppolukuisia...

Omasta mielestäni nuo suunnittelemattomat "välityöt" ovat parempia, mutta aina jos suunnittelen kirjoittavani sellaisen, niin lopputulos on suunniteltu, barokkimainen muhkumöykky. Ja jotenkin juoni tai hahmot (!) eivät ole se ongelma, vaan se barokkius tulee kun sinne tunkee ne kaikki ylimääräiset tasot, jotka tänään sattuvat rimmaamaan kirjoitettavan nuottikuvion kanssa. Hyvin sekavaa...

Se kirjan käsikirjoitus on barokkimainen muhkumöykky... Hyvää tavaraa, mutta, mutta...

[tniemi]

%¤#"!#"!%"# käytävät! Tästä tekstistä kun pääsen eroon en kirjoita enää yhtään käytävää. Kaikilla avaruusaluksilla ja -asemilla tulee olemaan pelkkä yksi iso huone, joka on "valkoinen ja piirteetön". Siellä sitten sopii kelluskella ja draamailla painottomuudessa.